2.2.1 Suffiksin i:stä
riippuvat vokaalivaihtelut
Tällä sivulla:
Yleistä | Vartalot,
joissa vaihtelua ei ole | e-loppuiset
vartalot | i-loppuiset vartalot | Kaksitavuiset a-loppuiset vartalot
| Kaksitavuiset ä-loppuiset
vartalot | Kolmi- ja
useampitavuiset A-verbivartalot | Kolmi- ja useampitavuiset A-nominivartalot
| Pitkään vokaaliin päättyvät
vartalot | uo, yö, ie -loppuiset
vartalot | >Harjoitustehtäviä
(mene sivulle)
<Suffiksin i aiheuttaa <sanavartalon lopussa monenlaisia vokaalivaihteluja.
Vaihteluihin vaikuttavat useat eri seikat: sanavartalon loppuvokaalin laatu, sanavartalon
pituus, sen ensimmäinen vokaali, vartalon sanaluokka sekä i-morfeemin laatu.
i:llisiä suffikseja ovat mm. >monikon
tunnus (monikon j:llä on sama vaikutus kuin i:llä), >imperfektin tunnus ja >superlatiivin tunnus.
Muitakin i-alkuisia suurtaajuisia suffikseja on, esim. >konditionaalin tunnus -isi- ja
nomininjohdin -inen. Ne eivät aina aiheuta samanlaisia muutoksia kuin edelliset.
Kaikki i:lliset suffiksit liittyvät aina <vokaalivartaloon.
Vaihtelua ei ilmene, jos sanavartalon lopussa on <labiaalivokaali (u,
y, o, ö), esim.
talo+na : talo+i+na
suru+na : suru+i+na
kadu+n : kadu+i+n : katu+isi+n
säilö+n : säilö+i+n : säilö+isi+n
kesy+nä : kesy+i+nä : kesy+in
Vaihtelu e : Ø
nime+ä : nim+i+ä : nim+inen
kive+n : kiv+i+en : kiv+inen
elime+nä : elim+i+nä
mene+n : men+i+n : men+isi+n
matele+n : matel+i+n : matel+isi+n
Sanavartalon loppu-e:tä vastaa Ø (nolla eli kato)
suffiksin i:n edellä aina paitsi >nalle-tyypin
sanoissa, joissa -e säilyy: nalle+n : nalle+i+lla.
Huomaa, että >vene-tyypin
sanojen vartalossa on pitkä-e: venee+llä : vene+i+llä.
Nominit i : e, verbit i :
Ø
lasi+na : lase+i+na : las+inen
aasi+lla : aase+i+lla
villi+nä : ville+i+nä : ville+in
kiltti+ä : kiltte+j+ä : kilte+in
opi+n : op+i+n (imp.) : opp+isi+n
etsi+vät : ets+i+vät : ets+isi+vät
Sanavartalon loppu-i vaihtuu monikon ja superlatiivin i:n
edellä e:ksi. Muiden i:llisten morfeemien edellä se katoaa. Nominit ja
verbit käyttäytyvät siis eri tavalla.
Useimmat uudet nominit ovat i-loppuisia ja muodostavat monikkonsa
tällä tavalla, esim. galaksi : galakse+j+a, klooni : kloone+j+a, hitti : hitte+j+ä.
1) Vaihtelu
a : o
sana+n : sano+j+en
velka+na : velko+i+na : velka+inen
pila+a : pilo+j+a
kisa+ssa : kiso+i+ssa
paha+n : paho+j+en : pah+in
kasta+n : kasto+i+n : kasta+isi+n
Kaksitavuisten sanavartaloiden loppu-a vaihtuu monikon ja imperfektin i:n
edellä o:ksi, jos sanan ensimmäinen vokaali on <illabiaali (a, e, i).
Konditionaalissa loppu-a säilyy ja superlatiivissa se katoaa.
2) Vaihtelu a :
Ø
loma+na : lom+i+na
muna+a : mun+i+a
kova+na : kov+i+na : kov+in
osta+n : ost+i+n : osta+isi+n
Kaksitavuisten sanavartaloiden loppu-a katoaa monikon ja
imperfektin i:n edellä, jos sanan ensimmäinen vokaali on labiaali (o, u).
Konditionaalissa loppu-a säilyy ja superlatiivissa se katoaa.
Huomattakoon, että kaikissa kaksitavuisissa -ja, -va ja -ma
-loppuisissa verbikantaisissa nominijohdoksissa -a vaihtelee kadon kanssa, vaikka
ensi vokaali olisikin illabiaali: saajilla, saavilla, saamilla (saaja, saava,
saama).
Eräiden verbien imperfekti on kahtalainen:
haastaa : haastoi
haasti, kaartaa : kaartoi kaarsi, maittaa : maittoi maitti, taittaa :
taittoi taitti.
Taitaa-verbin imperfekti on vaihtelemattomasti taisi.
Vaihtelu ä : Ø monikossa, imperfektissä ja
superlatiivissa
päivä+ä : päiv+i+ä : (joka)päivä+inen
lentä+ä : lens+i : lentä+isi
köyhä+nä : köyh+i+nä : köyh+in
Kaksitavuisten sanavartaloiden loppu-ä katoaa monikon, imperfektin
ja superlatiivin i:n edellä. Konditionaalin tunnuksen edellä -ä säilyy (lentä+isi).
Vaihtelu A : Ø imperfektissä
armahda+n : armahd+i+n : armahta+isi+n
kirjoita+n : kirjoit+i+n : kirjoitta+isi+n
säikähdä+n : säikähd+i+n : säi:kähtä+isi+n
rakenna+n : rakens+i+n : rakenta+isi+n
Kolmi- ja useampitavuisten verbivartaloiden loppu-A katoaa
imperfektin i:n edellä mutta säilyy konditionaalin -isi-tunnuksen edellä.
Supistumaverbeissä*
tapahtuu aivan sama ilmiö, vaikka se ei näykään yhtä selvästi: kadota : katoa+n :
katoa+isi+n : katos+i. Imperfektin i liittyy A-loppuiseen
vokaalivartaloon, A katoaa ja vartalon t-aineksen paikalle (vrt.
konsonanttivartalossa kadot-) tulee
s.
1) Vaihtelu A : Ø, jos sanavartalon loppuna on
-mA, -vA,
-mpA, -isA
sanoma+a : sanom+i+a
onnettoma+na : onnettom+i+na
pienempä+nä : pienemp+i+nä
roteva+lla : rotev+i+lla : rotev+in
valoisa+ssa : valois+i+ssa : valois+in
2) Vaihtelu
A : O
silakka+na : silako+i+na
naveta+lla : naveto+i+lla
karahka+na : karahko+i+na
kämmekkä+ä : kämmekö+i+hin
uuttera+a : uutter+i+a
vetelä+nä : vetel+i+nä
Loppu-A vaihtuu monikon i:n edellä O:ksi, jos sen
edellä on sanavartalossa <geminaatta
tai konsonanttiyhtymä (paitsi -mp-).
Muunlaiset tähän ryhmään kuuluvat nominit eriytyvät sanaluokan mukaan
siten, että suurin osa adjektiiveista käyttäytyy kohdan 1 mukaan (vaihtelu A : Ø)
ja substantiivit sijoittuvat kohtaan 2 (vaihtelu A : O).
Esim. avara : avar+i+lla mutta tavara : tavaro+i+lla; katala,
matala : katal+i+a, matal+i+a mutta sairaala, rakkula : sairaalo+i+ta,
rakkulo+i+ssa; ihana+lla : ihan+i+lla mutta ikkuna+lla : ikkuno+i+lla; typerä+ä :
typer+i+ä mutta ympyrä+ä : ympyrö+itä.
Vaihtelu
VV : V
maa+ta : ma+i+ta : ma+inen
pää+tä : pä+i+tä : (itse)pä+inen
pyy+llä : py+i+llä
ahnee+n : ahne+i+den
takaa+mme : taka+isi+mme
vapaa+ssa : vapa+i+ssa
kaunii+ta : kauni+i+ta
Sanavartalon pitkä loppuvokaali vaihtuu i:n edellä lyhyeksi.
Huomattakoon, että sanavartalon pitkä i vaihtuu lyhyeksi monikon i:n
edellä, mutta superlatiivissa i:n edellä on -e, esim. kaunii+n :
kauni+i+den : kaune+in, alttii+na : altti+i+na (mon.) : altte+in.
Pitkään i:hin loppuvia verbivartaloita ei yleiskielessä ole.
Vaihtelut
uo : o, ie : e, yö : ö
suo+ta : so+i+ta : so+inen
nuo : no+i+ta
vie+n : ve+i+n : ve+isi+n
tie+n : te+i+den
lyö+n : lö+i+n : lö+isi+n
työ+tä : tö+itä
Vartalonloppuisen <väljenevän diftongin
tilalla on i:n edellä o, e, ö.
|