Etusivu | Sisällys | Hakemisto | Muoto-oppi | Lauseoppi | <Edellinen | Seuraava> |
2.1.4 SanavartalotTällä sivulla: YleistäSanojen taivutusmuodot rakentuvat suomessa siten, että tunnukset ja päätteet liittyvät sanan vartaloon. Vartalo jää jäljelle, kun taivutetusta sanasta erotetaan päätteet ja mahdolliset tunnukset. Esim. hylly+llä, pata+an, saappaa+seen, sano+t, putoa+a, katu+i+vat. Kaikilla suomen sanoilla on vokaaliloppuinen vartalo eli vokaalivartalo. Osalla sanoista on myös konsonanttiloppuinen vartalo eli konsonanttivartalo. Tällaisia sanoja sanotaan kaksivartaloisiksi.
|
VAHVA VOKAALIVARTALO | HEIKKO VOKAALIVARTALO | |
NOMINIT | luku+na | luvu+n |
pata+na | pada+n | |
apu+na | avu+n | |
hirte+nä | hirre+n | |
VERBIT | anta+vat | anna+n |
lähte+vät | lähde+n | |
rype+vät | ryve+n | |
hake+vat | hae+n |
Vokaalivartalon lisäksi joillakin sanoilla on konsonanttivartalo, eli vartalo päättyy eräissä taivutusmuodoissa konsonanttiin. Tällaisia sanotaan kaksivartaloisiksi sanoiksi. Kaksivartaloisuus selviää nominien yksikön >partitiivista, esim. saar+ta (vrt. saare+n), ja verbien >imperatiivin preesensin yksikön 3. persoonasta, esim. tul+koon (vrt. tule+n). Jos siis nämä kriteerimuodot ovat konsonanttivartaloisia, sanat ovat kaksivartaloisia.
Konsonanttivartalo on aina heikkoasteinen, mikäli vartalossa on yleensä astevaihtelua, esim.
kannel+ta (vrt. kantele+n) tytär+tä (vrt. tyttäre+n) rikas+ta (vrt. rikkaa+n) paet+koon (vrt. pakene+vat) pudot+koon (vrt. putoa+vat) maat+koon (vrt. makaa+vat)
Jos sanalla on vokaalivartalon lisäksi konsonanttivartalo, sana on kaksivartaloinen, esim. rikas : rikas+ta : rikkaa+n; avata : avaa+n : avat+koon.
Nomineista ovat nykykielessä kaksivartaloisia ne, joiden yksikön nominatiivi loppuu 1) konsonanttiin, 2) jäännöslopukkeeseen, 3) i:hin, mutta sanavartalossa on -e (edellä h, l, m, n, r, s tai t):
1) Yksikön nominatiivin lopussa on konsonantti (l, n, r, s, t), esim.
askel : askel+ta, sävel : sävel+tä avain : avain+ta, laskin : laskin+ta manner : manner+ta, askar : askar+ta allas : allas+ta, varis : varis+ta neitsyt : neitsyt+tä, ollut : ollut+ta
2) Yksikön nominatiivin lopussa on <jäännöslopuke ( merkitty x:llä):
kastex : kastet+ta, manterex : manteret+taPoikkeus: kolmex (t. kolme) ja itsex ovat yksivartaloisia
3) Yksikön nominatiivin lopussa on i mutta sanavartalossa on e ja sen edellä h, l, m, n, r, s tai t, esim.
vuohi : vuohe+n : vuoh+ta tuli : tule+n : tul+ta lumi : lume+n : lun+ta sieni : siene+n : sien+tä saari : saare+n : saar+ta lapsi : lapse+n : las+ta susi : sute+na : sut+ta
Konsonanttivartalo tavataan kaksivartaloisten nominien yksikön partitiivissa, esim. mies+tä, ja osin >monikon genetiivissä, esim. mies+ten, joskus myös yksikön essiivissä, esim. vuon+na.
Jos sanalla on konsonanttivartalo, yksikön partitiivi muodostetaan tavallisesti siitä. On vain harvoja sellaisia tapauksia, joissa partitiivi horjuu konsonantti- ja vokaalivartalon välillä, esim. loimea lointa, toimea tointa, taimea tainta. Konsonanttivartaloisten monikon genetiivien rinnalla on vokaalivartaloinen muoto aina mahdollinen, esim. käsien kätten, jäniksien jänisten, lapsien lasten jne.
Verbeistä ovat nykykielessä kaksivartaloisia ne, joiden
1) vokaalivartalo on kaksi- tai kolmitavuinen ja loppuu AA:han tai VA:han (vokaaliin ja A:han; ns. supistumaverbit*), esim.
tervaa+n : tervat+koon pelkää+n : pelät+köön katoa+n : kadot+koon lankea+n : langet+koon
2) vokaalivartalo on kaksitavuinen ja loppuu e:hen, jonka edellä on l, n, r tai s, esim.
tule+n : tul+koon; olla, tuulla, kuulla, nuolla, niellä mene+n : men+köön; panna pure+n : pur+koon; surra pese+n : pes+köön; juosta, nousta, piestä
3) vokaalivartalo on useampi- kuin kaksitavuinen ja päättyy e:hen, esim.
alene+e : alet+koon; vaieta, huveta, pimetä tuomitse+e : tuomit+koon; valita, keritä, havaita naureskele+e : naureskel+koon; autoilla, laulella helise+e : helis+köön; vapista, kutista, supista rankaise+e : rangais+koon; hutaista, vetäistä
Konsonanttivartaloon perustuvat seuraavat verbinmuodot:
Aktiivin >potentiaalin preesensmuodot, esim. men+ne+n, tul+le+e, sur+re+mme, juos+se+tte.
>Imperatiivin preesensin yks. 3. persoonan ja monikon muodot, esim. tul+koon, tul+kaa, tul+koot.
>Passiivimuodot, esim. tul+laan, juos+taisiin, vatkat+taneen.
Ensimmäisen ja toisen >infinitiivin muodot, esim. tul+la, tul+lessa, juos+ta, men+nen.
Toisen >partisiipin muodot, esim. tul+lut, tul+tuaan, juos+tu, huoman+nut, valin+neista.
Konsonanttivartalot ovat olleet ennen nykyistä yleisempiä. Vanhasta kirjallisuudesta ja nykyisestä yleiskielestäkin tapaa esim. seuraavanlaisia konsonanttivartaloisia muotoja: yösydännä, nuorra miessä, lassa lasna (lapsena); joutessa, jouten (joutaa), taiten (taitaa), tieten, tietty, tiettävä (tietää), tuttu, tuttava (tuntea).
Konsonanttivartaloiden vähenemiseen vaikuttaa pyrkimys yhtenäisempään <paradigmaan sekä sijamuotojen yhtenäisyyteen.
2.1 Morfologian perus... | <Edellinen | 2.1.4 Sanavartalot | 2.2 Äännevaihtelut |
Verkkokielioppi: © Finn Lectura / Erkki Savolainen 2001