Etusivu Sisällys Hakemisto

Äänneoppi

Muoto-oppi Lauseoppi <Edellinen Seuraava>

2.1.4 Sanavartalot

Tällä sivulla:
Yleistä | Vokaalivartalo | Konsonanttivartalo | Kaksivartaloiset nominit | Kaksivartaloiset verbit | Konsonanttivartaloiden yleisyys | >Harjoitustehtäviä (mene sivulle)

 

Yleistä

Sanojen taivutusmuodot rakentuvat suomessa siten, että tunnukset ja päätteet liittyvät sanan vartaloon. Vartalo jää jäljelle, kun taivutetusta sanasta erotetaan päätteet ja mahdolliset tunnukset. Esim. hylly+llä, pata+an, saappaa+seen, sano+t, putoa+a, katu+i+vat. Kaikilla suomen sanoilla on vokaaliloppuinen vartalo eli vokaalivartalo. Osalla sanoista on myös konsonanttiloppuinen vartalo eli konsonanttivartalo. Tällaisia sanoja sanotaan kaksivartaloisiksi.


Vokaalivartalo

Kaikilla suomen sanoilla on vokaaliloppuinen vartalo eli vokaalivartalo. Vokaalivartalot ovat vahvoja tai heikkoja, jos ne sisältävät >astevaihtelullisen konsonantin. Nominien vahva vokaalivartalo saadaan esim. yksikön >essiivistä, heikko esim. yksikön >genetiivistä. Verbien vahva vokaalivartalo saadaan esim. indikatiivin preesensin monikon 3. >persoonasta, heikko esim. yksikön 1. persoonasta. Esimerkkejä:

 

  VAHVA VOKAALIVARTALO HEIKKO VOKAALIVARTALO
NOMINIT luku+na luvu+n
  pata+na pada+n
  apu+na avu+n
  hirte+nä hirre+n
VERBIT anta+vat anna+n
  lähte+vät lähde+n
  rype+vät ryve+n
  hake+vat hae+n

 

Konsonanttivartalo

Vokaalivartalon lisäksi joillakin sanoilla on konsonanttivartalo, eli vartalo päättyy eräissä taivutusmuodoissa konsonanttiin. Tällaisia sanotaan kaksivartaloisiksi sanoiksi. – Kaksivartaloisuus selviää nominien yksikön >partitiivista, esim. saar+ta (vrt. saare+n), ja verbien >imperatiivin preesensin yksikön 3. persoonasta, esim. tul+koon (vrt. tule+n). Jos siis nämä kriteerimuodot ovat konsonanttivartaloisia, sanat ovat kaksivartaloisia.

Konsonanttivartalo on aina heikkoasteinen, mikäli vartalossa on yleensä astevaihtelua, esim.

kannel+ta  (vrt. kantele+n)
tytär+tä   (vrt. tyttäre+n)
rikas+ta   (vrt. rikkaa+n)
paet+koon  (vrt. pakene+vat)
pudot+koon (vrt. putoa+vat)
maat+koon  (vrt. makaa+vat)


Kaksivartaloiset nominit

Jos sanalla on vokaalivartalon lisäksi konsonanttivartalo, sana on kaksivartaloinen, esim. rikas : rikas+ta : rikkaa+n; avata : avaa+n : avat+koon.

Nomineista ovat nykykielessä kaksivartaloisia ne, joiden yksikön nominatiivi loppuu 1) konsonanttiin, 2) jäännöslopukkeeseen, 3) i:hin, mutta sanavartalossa on -e (edellä h, l, m, n, r, s tai t):

1) Yksikön nominatiivin lopussa on konsonantti (l, n, r, s, t), esim.

askel   : askel+ta,   sävel  : sävel+tä
avain   : avain+ta,   laskin : laskin+ta
manner  : manner+ta,  askar  : askar+ta
allas   : allas+ta,   varis  : varis+ta
neitsyt : neitsyt+tä, ollut  : ollut+ta

2) Yksikön nominatiivin lopussa on <jäännöslopuke ( merkitty x:llä):

kastex : kastet+ta, manterex : manteret+ta

Poikkeus: kolmex (t. kolme) ja itsex ovat yksivartaloisia

3) Yksikön nominatiivin lopussa on i mutta sanavartalossa on e ja sen edellä h, l, m, n, r, s tai t, esim.

vuohi : vuohe+n : vuoh+ta
tuli  : tule+n  : tul+ta
lumi  : lume+n  : lun+ta
sieni : siene+n : sien+tä
saari : saare+n : saar+ta
lapsi : lapse+n : las+ta
susi  : sute+na : sut+ta

Konsonanttivartalo tavataan kaksivartaloisten nominien yksikön partitiivissa, esim. mies+tä, ja osin >monikon genetiivissä, esim. mies+ten, joskus myös yksikön essiivissä, esim. vuon+na.

Jos sanalla on konsonanttivartalo, yksikön partitiivi muodostetaan tavallisesti siitä. On vain harvoja sellaisia tapauksia, joissa partitiivi horjuu konsonantti- ja vokaalivartalon välillä, esim. loimea – lointa, toimea – tointa, taimea – tainta. Konsonanttivartaloisten monikon genetiivien rinnalla on vokaalivartaloinen muoto aina mahdollinen, esim. käsien – kätten, jäniksien – jänisten, lapsien – lasten jne.


Kaksivartaloiset verbit

Verbeistä ovat nykykielessä kaksivartaloisia ne, joiden

1) vokaalivartalo on kaksi- tai kolmitavuinen ja loppuu AA:han tai VA:han (vokaaliin ja A:han; ns. supistumaverbit*), esim.

tervaa+n : tervat+koon
pelkää+n : pelät+köön
katoa+n  : kadot+koon
lankea+n : langet+koon

2) vokaalivartalo on kaksitavuinen ja loppuu e:hen, jonka edellä on l, n, r tai s, esim.

tule+n : tul+koon; olla, tuulla, kuulla, nuolla, niellä
mene+n : men+köön; panna
pure+n : pur+koon; surra
pese+n : pes+köön; juosta, nousta, piestä

3) vokaalivartalo on useampi- kuin kaksitavuinen ja päättyy e:hen, esim.

alene+e      : alet+koon; vaieta, huveta, pimetä
tuomitse+e   : tuomit+koon; valita, keritä, havaita
naureskele+e : naureskel+koon; autoilla, laulella
helise+e     : helis+köön; vapista, kutista, supista
rankaise+e   : rangais+koon; hutaista, vetäistä

Konsonanttivartaloon perustuvat seuraavat verbinmuodot:

  • Aktiivin >potentiaalin preesensmuodot, esim. men+ne+n, tul+le+e, sur+re+mme, juos+se+tte.

  • >Imperatiivin preesensin yks. 3. persoonan ja monikon muodot, esim. tul+koon, tul+kaa, tul+koot.

  • >Passiivimuodot, esim. tul+laan, juos+taisiin, vatkat+taneen.

  • Ensimmäisen ja toisen >infinitiivin muodot, esim. tul+la, tul+lessa, juos+ta, men+nen.

  • Toisen >partisiipin muodot, esim. tul+lut, tul+tuaan, juos+tu, huoman+nut, valin+neista.


Konsonanttivartaloiden yleisyys

Konsonanttivartalot ovat olleet ennen nykyistä yleisempiä. Vanhasta kirjallisuudesta ja nykyisestä yleiskielestäkin tapaa esim. seuraavanlaisia konsonanttivartaloisia muotoja: yösydännä, nuorra miessä, lassa – lasna (lapsena); joutessa, jouten (joutaa), taiten (taitaa), tieten, tietty, tiettävä (tietää), tuttu, tuttava (tuntea).

Konsonanttivartaloiden vähenemiseen vaikuttaa pyrkimys yhtenäisempään <paradigmaan sekä sijamuotojen yhtenäisyyteen.
 

2.1 Morfologian perus... <Edellinen 2.1.4 Sanavartalot 2.2 Äännevaihtelut

Verkkokielioppi: © Finn Lectura / Erkki Savolainen 2001