Etusivu Sisällys Hakemisto

Äänneoppi

Muoto-oppi Lauseoppi <Edellinen Seuraava>

1.6.3 Suppeat, puolisuppeat ja väljät vokaalit

Tällä sivulla:
Yleistä | Suppeat vokaalit i, y, u | Puolisuppeat vokaalit e, ö, o | Väljät vokaalit ä, a | audio.GIF (76 bytes) Ääniesimerkit (merkitty tekstissä vihreällä)

 

Yleistä

Suomen vokaalit edustavat kolmea suppeusastetta. Suppeita vokaaleja äännettäessä kieli on korkealla suuväylässä* ja suusola*, jonka kautta ilma kulkee, on suppea. Väljiä vokaaleja äännettäessä kieli on matalalla suuväylässä ja suusola jää siis väljäksi. Puolisuppeissa vokaaleissa kieli ei ole matalalla eikä korkealla vaan vähän puolivälin yläpuolella.

(Ääniesimerkit kuuluvat tässä kielittäin, eri järjestyksessä kuin esimerkkisanat ovat tekstissä.)


Suppeat vokaalit i, y, u
 

Animaatio 1. Kielen asennot suppeita vokaaleja äännettäessä. Kun viet kohdistimen kuvan päälle, kieli siirtyy suuväylässä taakse.
 

i on <illabiaalinen suppea <etuvokaali: huulet eivät pyöristy, kielen selkä on korkealla ja edessä suuväylässä. i esiintyy lyhyenä ja pitkänä sekä sanan alussa, sisässä että lopussa, esim. rikki, mitali, viitta. – Samantapainen i esiintyy esim. englannissa pitkänäfeel 'tuntea'; ruotsissavin 'viini', simma 'uida'; saksassaWiese 'niitty', entwickeln 'kehittää'.

y on labiaalinen suppea etuvokaali: kieli on korkealla edessä (samassa paikassa kuin i:ssä) ja huulet ovat pyöreät. y esiintyy lyhyenä ja pitkänä kaikissa sana-asemissa, esim. tyly, pysyy, myydä.

Samantapainen y esiintyy esim. saksassa – Hütte, süss, ruotsissa – hyra, mysig ja ranskassa tu, Jules, mutta ei esim. englannissa, italiassa, venäjässä eikä kreikassa.

y on muuten samanlainen kuin i, mutta huulet ovat pyöreät. Tätä voi kokeilla seuraavasti. Äännetään ensin pitkään i-äännettä ja pyöristetään sitten samalla huulet. Näin syntyy y: iiiiiyy, iiiiiyy. Siis vain huulet liikkuvat, kun siirrytään i:stä y:hyn, kielen asento ei muutu; huomaa iy-diftongit esim. sanoissa vihkiytynyt, siistiydyn, selviytyä.

y on suomessa puhdas vokaali, eikä sitä pidä ääntää j:nä kuten eräissä muissa kielissä; vrt. esim. englannin yes [je:s], ranskan il ya [il ja], suomen   [yö], ei *[jöö].

u on labiaalinen suppea takavokaali: huulet ovat pyöreät, kieli on korkealla mutta takana. u esiintyy lyhyenä ja pitkänä kaikissa sana-asemissa, esim. tuttu, muuttuu, luku.

Samantapainen u kuin suomessa ääntyy esim. englannissa – hook, move, ruotsissa – hon, hosta, ont, stor, morot (merkitään o-kirjaimella) ja saksassa – uns, Hut. Ruotsin u-kirjain tarkoittaa lähinnä labiaalista suppeaa keskivokaalia*, esim. hund 'koira', lupin 'lupiini'. Samanlainen keskivokaali on käytössä myös esimerkiksi japanin kielessä (esim. sanassa hurui 'vanha').


Puolisuppeat vokaalit e, ö, o 
 

Animaatio 2. Kielen asennot puolisuppeita vokaaleja äännettäessä. Kun viet kohdistimen kuvan päälle, kieli siirtyy suuväylässä taakse.


e
on illabiaalinen puolisuppea etuvokaali: huulet eivät pyöristy, kielen selkä on suuväylässä vähän puolivälin yläpuolella ja edessä. e esiintyy lyhyenä ja pitkänä kaikissa sana-asemissa, esim. helle, teet, tekee.

Samantapainen e kuin suomessa ääntyy myös esim. englannissa – help, self; ruotsissa – väcka, vecka, veta; saksassa – wenn, der Mensch.

ö on labiaalinen puolisuppea etuvokaali: huulet ovat pyöreinä ja kieli on suuväylässä vähän puolivälin yläpuolella etuosassa. ö esiintyy lyhyenä ja pitkänä kaikissa sana-asemissa, joskin se on pitkänä harvinainen, esim. pöllö, hölmö, säilöön.

Samantapainen ö on esim. ruotsissa – höna, skön – ja saksassa – Ökonomie. Englannin vastaava vokaali on vähän väljempi kuin suomalainen ö eikä se ole pyöreä, esim. hurt.

ö on muuten samanlainen kuin e, mutta huulet ovat pyöreät. Nämä kaksi vokaalia on tärkeätä pitää suomessa erillään, koska ne ovat <distinktiiviset: keliköli, Jerejörö, helmenhölmön, pellepöllö.

ö:tä voidaan harjoitella siten, että äännetään ensin pitkä e ja yritetään sitten sen aikana pyöristää huulet; näin syntyy ö: eeeeöööö, eeeeöööö.

o on labiaalinen puolisuppea takavokaali: huulet ovat pyöreinä ja kieli on suuväylässä vähän puolivälin yläpuolella takaosassa. o esiintyy lyhyenä ja pitkänä kaikissa sana-asemissa, esim. kolo, odottaa, Espoo.

Samantapainen o esiintyy esim. englannissa – short; saksassa – doch ja ruotsissa – måste, omkomma. Ruotsin o-kirjain ääntyy tavallisesti labiaalisena suppeana takavokaalina [u]:na, esim. hon [hun], rota [ru:ta].

Suomen e, ö, o -foneemeilla voi eräissä erityistapauksissa esiintyä puolisuppeiden varianttien lisäksi myös puoliväljiä variantteja. Länsisuomalaiset ääntävät usein e:n, ö:n, o:n diftongeissa ie, yö, uo jopa väljinä, esim. vielä [viälä], syödä [syädä], juoda [juada]. Huolellisessa yleiskielisessä artikulaatiossa nämä diftongit äännetään kuitenkin [ie], [yö], [uo]. (Ks. diftongien avartumista suomen murteissa*.)



Väljät vokaalit ä, a


Animaatio 3. Kielen asennot väljiä vokaaleja äännettäessä. Kun viet kohdistimen kuvan päälle, kieli siirtyy suuväylässä taakse.

ä on illabiaalinen väljä etuvokaali: huulet eivät ole pyöreät ja kieli on matalalla suun etuosassa. Leukakin laskeutuu alaspäin ä:tä äännettäessä. ä esiintyy lyhyenä ja pitkänä kaikissa sana-asemissa, esim. äiti, mätä, häätää.

Samantapainen ä ääntyy esim. englannin sanassa hat ja ruotsin sanoissa färg, här.

a on illabiaalinen väljä takavokaali: huulet eivät ole pyöreät ja kieli on matalalla suun takaosassa. a esiintyy lyhyenä ja pitkänä kaikissa sana-asemissa, esim. taakka, maksaa, haka.

Samantapainen a ääntyy esim, englannin sanassa must, saksan sanassa Beamter ja ruotsin sanassa lova. Suomen kielen a on aina illabiaalinen, ei siis labiaalinen kuten esimerkiksi ruotsinruotsin sanoissa ta 'ottaa', Vasa tai unkarin sanoissa hal 'kala' ja magyar 'unkarilainen'.

Suomessa on tärkeätä pitää erillään e, ä ja a, koska ne ovat kaikki suomen kielessä itsenäisiä foneemeja: vrt. veriväri, veliväli, hyvehyvä, eleälä, yhteenyhtään, teelletäälläteellä, ketäänkäteen; takanatäkänä, alaälä, vahanvähän, lahtilähti, vaarinväärin, karukäry, savusävy, saat säät.
 

1.6 Suomen vokaalisysteemi <Edellinen 1.6.3 Suppeat, puolisuppeat ja väljät vokaalit 1.7 Prosodiset piirteet

Verkkokielioppi: © Finn Lectura / Erkki Savolainen 2001