Etusivu Sisällys Hakemisto

Äänneoppi

Muoto-oppi Lauseoppi <Edellinen Seuraava>

2.5.2.1.1 Persoonapäätteet

Tällä sivulla:
Yleistä | Persoonapäätteiden esiintyminen | Yksipersoonaiset verbit | Geneerinen persoona | Passiivin persoona | Persoonakongruenssi

 

Yleistä

Suomessa on kuusi <persoonapronominia ja samalla myös kuusi kieliopillista persoonaa. Verbien persoonapäätteen esiintyminen on kongruenssi-* eli mukautumisilmiö. >Subjektin kieliopillinen persoona määrää kulloisenkin persoonapäätteen. Muut <nominit kuin 1. ja 2. persoonan pronominit edellyttävät 3. persoonaa esiintyessään lauseen subjektina. (Ks. kirjasuomen kehitystä*.)

Myös passiivin finiittimuodot ovat persoonamuotoja.


Kuva: Persoonapäätteet muissa moduksissa kuin imperatiivissa


Persoonapäätteiden esiintyminen

1. ja 2. persoonan päätteet liittyvät <vokaalivartaloon, joka on heikko, jos sanassa on astevaihtelua, esim. anna+n, anna+t, anna+mme. 3. persoonan päätteet liittyvät vahvaan vokaalivartaloon, esim. anta+a, anta+vat.

Jos vartalossa on >tempus- ja >modustunnuksia, persoonapäätteet liittyvät niiden perään, esim. annoi+n, antane+t, antaisi+vat.

Muilla persoonilla kuin yksikön 3:nnella on omat erityiset päätteensä:

     yks. 1.  -n    hylkää+n, juoksi+n, laulane+n, tulisi+n
     yks. 2.  -t    syö+t, meni+t, liene+t, keksisi+t
     mon. 1.  -mme  syö+mme, lainasi+mme, tulle+mme, olisi+mme 
     mon. 2.  -tte  näe+tte, oti+tte, soittane+tte, myisi+tte 
     mon. 3.  -vAt  tule+vat, lähti+vät, kävelle+vät, pesisi+vät

Yksikön 3. persoonassa pitenee vartalon lyhyt vokaali, esim. sano+o, osta+a, tule+e. Vartalon pitkä vokaali ja <diftongi pysyvät semmoisenaan, esim. saa, syö.

Päätteet ovat keskenään täydennysjakaumassa* seuraavasti:

1) Vokaalinpidentymä -V

a) Indikatiivin preesensissä, kun vartalo päättyy lyhyeen vokaaliin:

naura+a, kylpe+e, hyppi+i, ulvo+o, ratkea+a, säily+y

b) Potentiaalissa:

uskone+e, juosse+e, surre+e, hävinne+e

2) Nollapääte -Ø

a) Indikatiivin preesensissä, kun vartalo päättyy pitkään vokaaliin tai diftongiin:

saa, syö, hyppää, maalaa, tupakoi, haravoi

b) Indikatiivin imperfektissä:

söi, toi, lauloi, ilmoitti, juoksi

c) Konditionaalissa:

voisi, nauraisi, voittaisi, säilöisi


Yksipersoonaiset verbit

On muutamia sellaisia verbiryhmiä, jotka esiintyvät vain 3. persoonassa ja joita siksi nimitetään yksipersoonaisiksi. Keskeinen ryhmä on sellaiset verbit kuten auttaa, kannattaa, kelvata, käydä, onnistua, pitää, tarvita, täytyä, joiden yksipersoonaisuus rajoittuu vain yksikön 3. persoonaan ja joiden tekijä on genetiivissä. Esim.

Teidän pitäisi jo lähteä.
Ei minun kannata tehdä ylitöitä.

Yksipersoonaisia ovat myös sellaiset psyykkis-fysiologiset >kausatiiviverbit kuten aivastuttaa, arveluttaa, heikottaa, hävettää, janottaa, kaduttaa, kainostuttaa, kuvottaa. Niiden yhteydessä >kokijana esiintyvä henkilötarkoitteinen lauseenjäsen on objektina eikä subjektina. Esim.

Taloudellinen puoli heitä arvelutta+a.
Eikö sinua yhtään hävetä?
Minua kadutta+a töykeyteni.

Edellisen verbiryhmän yhteydessä on monikon 3. persoona mahdollinen, eräiden verbien osalta jopa muutkin persoonat. Yksipersoonaisuus on tässä yhteydessä pikemmin pragmaattis-semanttinen kuin kieliopillinen piirre. Esim.

Eiliset tapahtumat kadutta+vat minua.
Sinä ja sinun kaltaisesi kuvota+tte minua.


Geneerinen persoona

Eri kielissä jotakin tai joitakin persoonia käytetään ei-spesifisesti eli geneerisesti. Suomessa tällaisena persoonana käytetään yksikön 3:tta ilman persoonapronominia, subjektittomana. Esim.

Sinne ei pääse tänään.
Huomenna voi nukkua pitkään.
Englannista sai villapuseroita halvalla.

Verbin yksikön 3. persoonan sisältävät geneeriset lauseet tulkitaan siten, että niissä on puhe kenestä tahansa ihmisestä. Eräissä yhteyksissä geneerisen 3. persoonan ja passiivin välillä ei ole merkityseroa, esim.

Tästä voivoi+da+an päätellä, että – –.

Yhdyslause jos – niin mahdollistaa aina geneerisen ilmauksen, koska sen rajoissa jotakin voidaan sanoa kenen tahansa toiminnasta, esim.

Jos väsy+y, kannatta+a mennä lepäämään.


Passiivin persoona

Suomen passiivi* on eräänlainen yleispersoona, joka ilmaisee tekijäksi epämääräisen henkilön.

Suomen passiivilla ei ole erillistä subjektisanaa, mutta verbinmuodossa on kaksikin passiivia osoittavaa muotoainesta: passiivin >tunnus ja passiivin persoonapääte, esim. sano+ta+an, men+t+i+in, myy++ne+en, voi+ta+isi+in.

Passiivin persoonapääte -Vn (vokaalinpidentymä + n) on verbinmuodossa samalla paikalla kuin muidenkin persoonien päätteet eli tempus- ja modustunnusten jäljessä sekä ennen <liitepartikkeleja, esim. sano+tta+isi+in+ko.

Kielenkäytön ohjeena on jo pitkään ollut, että kaikki passiivin myönteiset muodot ovat -n-loppuisia, myös >potentiaalit ja >konditionaalit. Seuraavanlaisia poikkeamia normista tapaa kuitenkin silloin tällöin: *hyväksyttänee, *luettaisi.

Puhekielessä passiivia käytetään yleisesti monikon 1. persoonan tilalla myös me-pronominin yhteydessä, esim. "Me mennään".

Yleiskielessäkin on korrektia käyttää passiivin preesensiä >imperatiivin monikon 1. persoonan asemesta (ilman me-pronominia), esim. Mennään syömään! Lähdetään jo pois! Imperatiivin mon. 1. persoona (esim. menkäämme) kuuluu lähes pelkästään ylevään juhlatyyliin*, ei normaaliin proosaan.


Persoonakongruenssi

Verbien persoonakongruenssi muistuttaa <omistusliitteiden possessiivikongruenssia. Historiallisesti kumpikin järjestelmä on syntynyt persoonapronomineista. Esim.

PERSOONAKONGRUENSSI	POSSESSIIVIKONGRUENSSI
minä  nuku+n	        minun  une+ni,  nukuttua+ni
sinä  nuku+t	        sinun  une+si,  nukuttua+si
jne.

1. ja 2. persoonan päätteet -n, -t, -mme, -tte ovat jakamattomia persoonan ja luvun suhteen. Sen sijaan monikon 3. persoonan -vAt-päätteen loppu-t on alkuaan <monikon-t. Myös >liittotempusten partisiipit ovat lukukongruenssin alaisia, esim. he ovat tul+lee+t.

Nykypuhekielessä verbikongruenssi pyrkii tasoittumaan varsinkin monikon 1. ja 3. persoonassa. Kongruoimattomat ne menee ('he menevät) -muodot ovat monissa murteissakin vallitsevia. (Yllä on käsitelty myös passiivin yleistymistä monikon 1. persoonan tilalle.)
 

2.5.2.1 Finiittimuodot 2.5.2.1.1 Persoonapäätteet Seuraava> 2.5.2.2 Nominaalimuodot

Verkkokielioppi: © Finn Lectura / Erkki Savolainen 2001