2.5.2.1.1 Persoonapäätteet
Tällä sivulla:
Yleistä | Persoonapäätteiden
esiintyminen | Yksipersoonaiset verbit | Geneerinen persoona | Passiivin
persoona | Persoonakongruenssi
Suomessa on kuusi <persoonapronominia ja samalla myös kuusi
kieliopillista persoonaa. Verbien persoonapäätteen esiintyminen on kongruenssi-* eli mukautumisilmiö.
>Subjektin kieliopillinen persoona määrää
kulloisenkin persoonapäätteen. Muut <nominit kuin
1. ja 2. persoonan pronominit edellyttävät 3. persoonaa esiintyessään lauseen
subjektina. (Ks. kirjasuomen kehitystä*.)
Myös passiivin
finiittimuodot ovat persoonamuotoja.
Kuva: Persoonapäätteet muissa moduksissa kuin
imperatiivissa
1. ja 2. persoonan päätteet liittyvät <vokaalivartaloon, joka on heikko, jos sanassa on
astevaihtelua, esim. anna+n, anna+t, anna+mme. 3. persoonan päätteet liittyvät
vahvaan vokaalivartaloon, esim. anta+a, anta+vat.
Jos vartalossa on >tempus- ja >modustunnuksia, persoonapäätteet liittyvät niiden
perään, esim. annoi+n, antane+t, antaisi+vat.
Muilla persoonilla kuin yksikön 3:nnella on omat erityiset päätteensä:
yks. 1. -n hylkää+n, juoksi+n, laulane+n, tulisi+n
yks. 2. -t syö+t, meni+t, liene+t, keksisi+t
mon. 1. -mme syö+mme, lainasi+mme, tulle+mme, olisi+mme
mon. 2. -tte näe+tte, oti+tte, soittane+tte, myisi+tte
mon. 3. -vAt tule+vat, lähti+vät, kävelle+vät, pesisi+vät
Yksikön 3. persoonassa pitenee vartalon lyhyt vokaali, esim. sano+o,
osta+a, tule+e. Vartalon pitkä vokaali ja <diftongi pysyvät semmoisenaan, esim. saa,
syö.
Päätteet ovat keskenään täydennysjakaumassa* seuraavasti:
1) Vokaalinpidentymä -V
a) Indikatiivin preesensissä, kun vartalo päättyy lyhyeen vokaaliin:
naura+a, kylpe+e, hyppi+i, ulvo+o, ratkea+a, säily+y
b) Potentiaalissa:
uskone+e, juosse+e, surre+e, hävinne+e
2) Nollapääte -Ø
a) Indikatiivin preesensissä, kun vartalo päättyy pitkään vokaaliin
tai diftongiin:
saa, syö, hyppää, maalaa, tupakoi, haravoi
b) Indikatiivin imperfektissä:
söi, toi, lauloi, ilmoitti, juoksi
c) Konditionaalissa:
voisi, nauraisi, voittaisi, säilöisi
On muutamia sellaisia verbiryhmiä, jotka esiintyvät vain 3. persoonassa
ja joita siksi nimitetään yksipersoonaisiksi. Keskeinen ryhmä on sellaiset verbit kuten
auttaa, kannattaa, kelvata, käydä, onnistua, pitää, tarvita, täytyä, joiden
yksipersoonaisuus rajoittuu vain yksikön 3. persoonaan ja joiden tekijä on
genetiivissä. Esim.
Teidän pitäisi jo lähteä.
Ei minun kannata tehdä ylitöitä.
Yksipersoonaisia ovat myös sellaiset psyykkis-fysiologiset >kausatiiviverbit kuten aivastuttaa,
arveluttaa, heikottaa, hävettää, janottaa, kaduttaa, kainostuttaa, kuvottaa. Niiden
yhteydessä >kokijana esiintyvä
henkilötarkoitteinen lauseenjäsen on objektina eikä subjektina. Esim.
Taloudellinen puoli heitä arvelutta+a.
Eikö sinua yhtään hävetä?
Minua kadutta+a töykeyteni.
Edellisen verbiryhmän yhteydessä on monikon 3. persoona mahdollinen,
eräiden verbien osalta jopa muutkin persoonat. Yksipersoonaisuus on tässä yhteydessä
pikemmin pragmaattis-semanttinen kuin kieliopillinen piirre. Esim.
Eiliset tapahtumat kadutta+vat minua.
Sinä ja sinun kaltaisesi kuvota+tte minua.
Eri kielissä jotakin tai joitakin persoonia käytetään ei-spesifisesti
eli geneerisesti. Suomessa tällaisena persoonana käytetään yksikön 3:tta ilman
persoonapronominia, subjektittomana. Esim.
Sinne ei pääse tänään.
Huomenna voi nukkua pitkään.
Englannista sai villapuseroita halvalla.
Verbin yksikön 3. persoonan sisältävät geneeriset lauseet tulkitaan
siten, että niissä on puhe kenestä tahansa ihmisestä. Eräissä yhteyksissä
geneerisen 3. persoonan ja passiivin välillä ei ole merkityseroa, esim.
Tästä voi voi+da+an päätellä, että .
Yhdyslause jos niin mahdollistaa aina geneerisen ilmauksen,
koska sen rajoissa jotakin voidaan sanoa kenen tahansa toiminnasta, esim.
Jos väsy+y, kannatta+a mennä lepäämään.
Suomen passiivi* on
eräänlainen yleispersoona, joka ilmaisee tekijäksi epämääräisen henkilön.
Suomen passiivilla ei ole erillistä subjektisanaa, mutta verbinmuodossa
on kaksikin passiivia osoittavaa muotoainesta: passiivin >tunnus
ja passiivin persoonapääte, esim. sano+ta+an, men+t+i+in,
myy+tä+ne+en, voi+ta+isi+in.
Passiivin persoonapääte -Vn (vokaalinpidentymä + n) on
verbinmuodossa samalla paikalla kuin muidenkin persoonien päätteet eli tempus- ja
modustunnusten jäljessä sekä ennen <liitepartikkeleja,
esim. sano+tta+isi+in+ko.
Kielenkäytön ohjeena on jo pitkään ollut, että kaikki passiivin
myönteiset muodot ovat -n-loppuisia, myös >potentiaalit
ja >konditionaalit. Seuraavanlaisia
poikkeamia normista tapaa kuitenkin silloin tällöin: *hyväksyttänee, *luettaisi.
Puhekielessä passiivia käytetään yleisesti monikon 1. persoonan
tilalla myös me-pronominin yhteydessä, esim.
"Me mennään".
Yleiskielessäkin on korrektia käyttää passiivin preesensiä >imperatiivin monikon 1. persoonan asemesta (ilman
me-pronominia), esim. Mennään syömään! Lähdetään jo pois!
Imperatiivin mon. 1. persoona (esim. menkäämme) kuuluu lähes pelkästään
ylevään juhlatyyliin*, ei normaaliin proosaan.
Verbien persoonakongruenssi muistuttaa <omistusliitteiden
possessiivikongruenssia. Historiallisesti kumpikin järjestelmä on syntynyt
persoonapronomineista. Esim.
PERSOONAKONGRUENSSI POSSESSIIVIKONGRUENSSI
minä nuku+n minun une+ni, nukuttua+ni
sinä nuku+t sinun une+si, nukuttua+si
jne.
1. ja 2. persoonan päätteet -n, -t, -mme, -tte ovat jakamattomia
persoonan ja luvun suhteen. Sen sijaan monikon 3. persoonan -vAt-päätteen loppu-t
on alkuaan <monikon-t. Myös >liittotempusten partisiipit ovat lukukongruenssin alaisia,
esim. he ovat tul+lee+t.
Nykypuhekielessä verbikongruenssi pyrkii tasoittumaan varsinkin monikon
1. ja 3. persoonassa. Kongruoimattomat ne menee ('he menevät) -muodot ovat monissa
murteissakin vallitsevia. (Yllä on käsitelty myös passiivin yleistymistä monikon 1.
persoonan tilalle.)
|