2.7.2.3 Verbijohdosten merkitysryhmiä
Tällä sivulla:
Yleistä | Kausatiiviset
ja faktiiviset johdokset | Refleksiiviset,
passiiviset ja translatiiviset johdokset | Frekventatiiviset ja
kontinuatiiviset johdokset | Momentaaniset
johdokset | Sensiiviset johdokset
Suomessa on noin 60 <verbien johdinta.
Seuraavassa niistä esitellään 29 eli noin puolet. (Isot kirjaimet ovat arkkifoneemeja*.) Verbijohdokset
ryhmitellään usein viiteen ryhmään. Yhdistävänä tekijänä ovat yhteiset
johdinainekset ja johdosten keskenään samantapainen merkitys. (Ks. kirjasuomen kehitystä*.)
Kausatiivi- eli aiheutusverbit ilmaisevat sen
aiheuttamista, mitä kantasana tarkoittaa, esim. alentaa 'aiheuttaa, että alenee',
pudottaa 'aiheuttaa, että putoaa', päästää 'aiheuttaa, että pääsee'.
Kausatiivijohdosten kantasanana on usein verbi.
Kausatiiviverbien alalajina voidaan erottaa kuratiivi-
eli teettoverbit. Kuratiivijohdokset ilmaisevat sen teettämistä, mitä kantasana
ilmaisee, esim. luettaa 'panna joku lukemaan'.
Faktiiviverbit ilmaisevat siksi tai sellaiseksi
tekemistä, mitä kantasana tarkoittaa, esim. mustata 'tehdä mustaksi', suurentaa
'tehdä suure(mma)ksi', vakioida 'tehdä vakioksi'. Ne voivat ilmaista myös sen
tekemistä, mitä kantasana tarkoittaa, esim. munia 'saada aikaan munia'.
Faktiivijohdosten kantasanana on tavallisesti nomini, ja usein näillä denominaaleilla on
muita kielenkäytön tarpeista tai kantasanan merkityssisällöistä määräytyviä
lisämerkityksiä, esim. essentiaalinen*, instruktiivinen*, instrumentatiivinen*,
kaptatiivinen* tai privatiivinen*
merkitys.
Kausatiivi- ja faktiivijohtimiin kuuluu tavallisesti osana -tA:
-tA alen+ta-, pääs+tä-;
jää+tä-, kaunis+ta-, suomalais+ta-
-ttA eksy+ttä-, kasva+tta-;
helpo+tta-, koulu+tta-, pako+tta-
-(i)stA avu+sta-, jalo+sta-, vahv+ista-;
asu+sta-, tunn+ista-
-ntA jälje+ntä-, suome+nta-, täyde+ntä-
-(O)ittA haav+oitta-, laud+oitta-, vier+oitta-;
nim+ittä-, tul+itta-
-UttA aivast+utta-, epäil+yttä-, naris+utta-, vapis+utta-
-UUttA hät+yyttä-, nöyr+yyttä-, orj+uutta-
-A (: t) halu+a+a (halut+koon), melu+a-, noke+a-, tuho+a-
-OittA-johtimen kanta on -A-loppuinen, esim. laina
> lainoittaa, hedelmä > hedelmöittää. Tämän ryhmän johdoksiin kuuluu
myös eräitä vakiintuneita, vanhahtavia ja ylätyylisiä sanoja, esim. innoittaa,
kirvoittaa, velvoittaa, virvoittaa.
-UUttA-johdosten kantasanat ovat -A-loppuisia (esim. hätä,
nöyrä, orja). Sen sijaan esim. johdosten hälyttää, kouluttaa, kesyttää
kantasanat päättyvät -U:hun.
Refleksiiviverbit ovat tavallisesti <deverbaalisia. Ne ilmaisevat subjektin toimintaa,
joka kohdistuu subjektiin itseensä. Esim. antautua (vrt. antaa), peseytyä
(vrt. pestä), riisuutua (vrt. riisua).
Merkitykseltään passiiviset verbit ovat deverbaalisia.
Ne ilmaisevat tapahtumista, joka kohdistuu subjektin tarkoitteeseen sen itse olematta
toiminnassa mukana. Esim. estyä (vrt. estää), kaatua (vrt. kaataa),
näkyä (vrt. nähdä).
Translatiiviverbit ovat denominaalisia. Ne ilmaisevat
siksi tai sellaiseksi tulemista, mitä kantasana tarkoittaa. Esim. huonota (: huonone-)
'tulla huono(mma)ksi', imeltyä 'tulla imeläksi', selvitä (: selviä-)
'tulla selväksi'.
Refleksiivi-, passiivi- ja translatiivijohdinten osana on tavallisesti U:
-U est+y-, jatk+u-, käänt+y-;
kyps+y-, ruost+u-, tyls+y-
-tU turmel+tu-; köyh+ty-, laih+tu-, nöyr+ty-
-(e)htU mene+hty-; ila+htu-, umme+htu-,
per+ehty-, pun+ehtu-
-stU mene+sty-, pelä+sty-, viivä+sty-;
hermo+stu-, viha+stu-
-pU juo+pu-, el+py-, saa+pu-, syö+py-; yö+py-
-UtU haara+utu-; jaka+utu-, rikko+utu-;
anta+utu-, iske+yty-
-V+ntU haara+antu-, jaka+antu-, rikko+ontu-
-ne (: t) heikke+ne+e (heiket+köön), liike+ne-, pahe+ne-
-A (: t) ero+a+a (erot+koon), laho+a-, lämpi+ä-, pehmi+ä-
-pU-johdin liittyy vain yksitavuisiin kantavartaloihin.
Frekventatiiviverbit ilmaisevat toistuvaa, jaksoittaista
tekemistä. Esim. laulella (vrt. laulaa), juoksennella (vrt. juosta).
Johdinten osana on usein -ele ja -ile.
Kontinuatiiviverbit ilmaisevat jatkuvaa tekemistä. Esim.
hyppiä (vrt. hypätä), aukoa (vrt. aukaista). Johdoksilla on
useita eri johtimia. Deverbaaleilla on selvästi kontinuatiivinen merkitys,
denominaaleilla on muitakin merkityksiä*.
Frekventatiivijohdoksia:
-ele, -ile aj+ele-, heitt+ele-, kaipa+ile;
arka+ile, auto+ile-
-ntele, -skele juokse+ntele-, lue+skele-
-skentele ui+skentele-
-ntele-johdoksia on yleiskielessä vain kaksi: juoksentele-
ja huikentele-. -skele-johdosten kantaverbi on kaksitavuinen, esim. ammuskele-,
itkeskele-, kehuskele-. -skentele-johdoksia on nykykielessä
puolenkymmentä kappaletta. Niitä voidaan pitää leksikaalistuneina, esim. myyskentele-,
teeskentele-, työskentele-.
Kontinuatiivijohdoksia:
-i hylk+i-, hypp+i-, rep+i-;
juhl+i-, kuor+i-, mun+i-
-ksi kulje+ksi-, piile+ksi-, sylje+ksi-
-o auk+o-, kert+o-, ratk+o; arp+o-, san+o-, taik+o-
-Oi lapi+oi-, numer+oi-, emänn+öi-, ikäv+öi-, tupak+oi
-(O)itse merk+itse-, palk+itse-, ahker+oitse-, ateri+oitse-
-ise AjA hum+ise hum+aja-, jyr+ise jyr+äjä-
Momentaaniverbit ilmaisevat yhtäkkistä tekemistä tai tapahtumista,
esim. parkaista (vrt. parkua), tipahtaa (vrt. tippua). Kaikki
johdokset ovat deverbaalisia. Momentaaniverbien johtimia:
-Aise halk+aise-, pes+aise-, pyyhk+äise-, tek+aise-
-AhtA ist+ahta-, laul+ahta-, lenn+ähtä-, vär+ähtä-
-AltA pain+alta-, pyyh+ältä-, siv+alta-
Sensiivijohdokset ilmaisevat sinä tai sellaisena pitämistä, mitä
kantasana tarkoittaa. Esim. oudoksua 'pitää outona'. Tavallisimmin
sensiiviverbien kantasana on adjektiivi. Sensiiviverbien johtimia:
-ksU hyvä+ksy-, oudo+ksu-, pahe+ksu-
-ksi halve+ksi-, kumme+ksi-
|