Etusivu Sisällys Hakemisto

Äänneoppi

Muoto-oppi Lauseoppi <Edellinen Seuraava>

2.3.2 Merkitykseen perustuva sanaluokkajako

Tällä sivulla:
Yleistä | Substantiivit | Adjektiivit | Numeraalit | Pronominit | Adverbit | Post- ja prepositiot | Konjunktiot | Interjektiot

 

Yleistä

Verbit ilmaisevat semanttisen eli merkitykseen perustuvan määritelmän mukaan tekemistä, tapahtumista ja olemista. (Ks. >verbijohdosten merkitysryhmiä.)

Nominit ja partikkelit jakautuvat semanttisin ja syntaktisin eli lauseopillisin perustein seuraaviin alaryhmiin:

  • Nominit: substantiivit, adjektiivit, numeraalit, pronominit.

  • Partikkelit: adverbit, post- ja prepositiot, konjunktiot, interjektiot.


Substantiivit

Substantiivit eli nimisanat nimeävät tarkoitteen*. Substantiivin tyypillinen syntaktinen ominaisuus on, että se esiintyy >lausekkeessa pääsanana, esim.

viluinen kissa
alle viisivuotiaat pojat
joku vanhempi myyjä

Selvimmin tarkoitteellisia ovat ne substantiivit, jotka viittaavat konkreettisiin olioihin: elollisiin olentoihin tai elottomiin "esineisiin". Abstraktisilla substantiiveilla (esim. ajatus, luulo, tunne, tosiseikka) ei ole sellaista ulkoista olomuotoa, jonka pystyisi aisteilla toteamaan. Konkreettisen ja abstraktisen raja on kuitenkin liukuva.

Konkreettiset substantiivit puolestaan jakautuvat yleisnimiin eli appellatiiveihin ja erisnimiin eli propreihin (esim. Jukka, Savonlinna, Helsingin Sanomat). Tämäkään ero ei ole kaikin kohdin selvä. (Ks. >substantiivijohdosten merkitysryhmiä.)


Adjektiivit

Adjektiivit eli laatusanat kuvailevat tarkoitetta. Adjektiivin tyypillinen syntaktinen ominaisuus on toimia >attribuuttina.

>Adjektiiviattribuutti esiintyy pääsanasubstantiivin edellä ja on sen kanssa samassa sijassa ja luvussa eli kongruoi* sen kanssa, esim.

lämmin päivä
lämpim+i+nä päiv+i+nä

Paljon harvemmin kuin attribuuttina adjektiivi esiintyy itsenäisenä >predikatiivina, esim.

Päivä oli hyvin lämmin.

Adjektiivien erikoisuutena ovat >vertailuasteet: positiivi (esim. kaunis), komparatiivi (esim. kaunii+mpi) ja superlatiivi (esim. kaune+in). (Ks. >adjektiivijohdosten merkitysryhmiä.)


Numeraalit

Numeraalit eli lukusanat jakautuvat kahteen ryhmään. Perus- eli >kardinaaliluvut ilmaisevat lukumäärää (esim. yksi, kaksi, kolme) ja järjestys- eli >ordinaaliluvut ilmaisevat järjestystä (esim. ensimmäinen, toinen, kolmas).

Suomen kielen erikoisuuksia on se, että lukusanaan liittyvä substantiivi on yksikössä eikä monikossa kuten indoeurooppalaisissa* kielissä, mikä olisi loogisempaa. Esim.

kolme tyttö+ä (vrt. ruots. tre flick+or)

Tässä suomen lukusana jäsennetään pääsanaksi ja yksikön partitiivissa oleva substantiivi sen >attribuutiksi.

Lukusana voi olla myös samassa sijassa ja luvussa kuin substantiivi, ja silloin lukusana jäsennetään attribuutiksi. Esim.

kolme+lle tytö+lle

Järjestysluvut käyttäytyvät lähes aina adjektiiviattribuutin tavoin, esim.

kolmas mies, kolmanne+lle miehe+lle


Pronominit

Pronominit eli asemosanat viittaavat substantiiveihin. Latinan kielen ilmaus pro nomen 'nominin tilalla' kertoo sen, että pronominit ovat yleensä korvaavia ilmauksia.

Pronominien >taipuminen on poikkeavaa. Taivutuksessa on erikoisia äännevaihteluita sekä runsaasti epäsäännöllisiä muotoja, esim. kuka : kene+t, se : ne, joka : jo+n+ka, tämä : tä+ssä.

Pronomineja on muihin nomineihin verrattuna vähän. Ne muodostavat sulkeisen luokan*, jonka jäsenet voi tarpeen tullen luetellakin. Suomen pronominit jaetaan yleensä seuraaviin seitsemään ryhmään:

1) >Persoonapronominit (tekijäasemot)

minä, sinä, hän, me, te, he

2) >Demonstratiivipronominit (osoittavat asemot)

tämä, tuo, se, nämä, nuo, ne

3) >Interrogatiivipronominit (kysyvät asemot)

kuka, mikä, ken, kumpi, kumpainen

4) >Relatiivipronominit (takakohtaiset asemot)

joka, mikä

5) >Indefiniittipronominit (epämääräiset asemot)

joka, jokainen, joku, jompikumpi, jokin, kukin, mikin, 
kumpikin, kumpainenkin, kukaan, mikään, kumpikaan, 
kumpainenkaan, eräs, toinen, muu, muutama, sama, kaikki, 
molemmat, moni, usea

6) >Refleksiivipronomini (itsekohtainen asemo), esim.

Tunne itse+si.

7) >Resiprookkipronomini (keskinäisasemo), esim.

Rakastakaa tois+i+a+nne  toinen tois+ta+nne.

Resiprookkipronomini ilmaisee vastavuoroisuutta. Pronominina käytetään toinen-sanaa kahdella eri tavalla.


Adverbit

Adverbit eli seikkasanat ovat lauseenjäseninä >adverbiaaleja. Ne ilmaisevat aikaa, paikkaa, tapaa, syytä, keinoa, suhdetta, suuntaa yms. Jos sana ei ole nomini eikä verbi eikä se kuulu mihinkään jäljempänä esiteltävään partikkeliluokkaan, se on adverbi. Esim.

Tänne tulee vieraita.
Tuote on selvästi kotimainen.
Teit sen oikein hyvin.

(Ks. >adverbijohdosten merkitysryhmiä.)


Post- ja prepositiot

Suhdesanat eli postpositiot (jälkisanat) ja prepositiot (etusanat) ilmaisevat yhdessä nominin genetiivin tai partitiivin kanssa samanlaisia seikkoja kuin adverbit yksinään. Esim.

tuoli+n alla, kadu+n yli, illallise+n jälkeen
ennen illallis+ta, yli silla+n, kautta Euroopa+n


Konjunktiot

Konjunktiot eli sidesanat liittävät toisiinsa erilaisia rakenteita.

Rinnastuskonjunktiot >rinnastavat lauseita ja lauseenosia:

ja, ynnä, sekä, sekä – että, -kä, eli, tai, tahi, taikka, 
joko – tai, vai, mutta, vaan, paitsi (sillä)

Alistuskonjunktiot aloittavat >sivulauseen:

että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kuin, kunnes, jahka, 
ellen, jollen, joskin, kuten, tokko, niin että, 
ennen kuin, ikään kuin


Interjektiot

Interjektiot eli huudahdussanat ilmaisevat yleensä tunteita ja mielentiloja tai jäljittelevät luonnonääntä. Esim.

ohoh, hui, huh, voi, ahaa; molskis, loiskis, rits, pum
2.3 Sanaluokat <Edellinen 2.3.2 Merkitykseen perustuva sanaluokka... Seuraava> 2.4 Nominien ja verbien ...tyypit

Verkkokielioppi: © Finn Lectura / Erkki Savolainen 2001