3.6.3 Adverbiaalien merkitysryhmiä

Tällä sivulla:
Yleistä | Lokatiiviadverbiaalit | Habitiiviadverbiaalit | Ajan adverbiaalit | >Harjoitustehtäviä (mene sivulle)

Yleistä

Adverbiaalit jaetaan merkityksensä perusteella ryhmiin, joita ovat mm. ajan, paikan, tavan, syyn, keinon, välineen, suhteen, mitan ja määrän adverbiaalit. Tässä yhteydessä käsitellään lähinnä paikallissijoissa esiintyviä lokatiivi- ja habitiiviadverbiaaleja sekä ajan adverbiaaleja (vrt. Hakulinen – Karlsson 1979). Esimerkkejä erilaisista adverbiaaleista on myös <konkreettisten sijojen käsittelyn yhteydessä morfologian osa-alueella.

Lokatiiviadverbiaalit

Lokatiiviadverbiaalit ovat paikan ja suunnan adverbiaaleja. Suomen paikallissijat (konkreettiset sijat) jakautuvat olo-, tulo- ja erosijoihin. Olosijoja ovat inessiivi ja adessiivi. Muutossijoiksi voidaan kutsua erosijoja, elatiivia ja ablatiivia, sekä tulosijoja, illatiivia ja allatiivia. Muutossijoja käytetään varsinkin liikeverbien yhteydessä (esim. mennä johonkin, tuoda jotakin jostakin):

Mennäänkö elokuviin?
He toivat Kiinasta silkkiä.

Muutossijoja käytetään paikan adverbiaaleina muidenkin kuin liikeverbien yhteydessä. Tällöin tulosija implikoi eli ilmaisee peitetysti, että jokin on olemassa kyseisessä paikassa verbin ilmaiseman tekemisen päätyttyä (esim. jäädä – jättää – unohtaa jonnekin). Erosija taas edellyttää, että jokin oli olemassa kyseisessä paikassa ennen kuin verbin ilmaisema tekeminen alkoi (esim. etsiä – löytää – ostaa jostakin):

Unohdin sateenvarjon kauppaan.
Löysin kirjan kaapista.

Olosijalla ilmaistaan vain tapahtuma- tai tekopaikka. Tulosijan avulla suomessa kiinnitetään huomiota tekemisen tulokseen tai seuraukseen. Vertaa seuraavia:

Olosija:   Ukko väsyi tiellä.
           Muna rikottiin kulhossa.
Tulosija:  Ukko väsyi tielle (väsähti, jäi tiepuoleen).
           Muna rikottiin kulhoon (ja jätettiin sinne).

Paitsi olo-, ero- ja tulosijoihin suomen paikallissijat jakautuvat sisäisiin ja ulkoisiin paikallissijoihin. Tähän jakoon liittyy seuraavia merkityseroja:

• Paikan käsittäminen kaksi- tai kolmiulotteiseksi. Kaksiulotteisesta tarkoitteesta käytetään ulkopaikallissijoja, kolmiulotteisesta tarkoitteesta sisäpaikallissijoja. Esim.

Heittäydyin vuoteelle — vuoteeseen.
Kävelimme suolla. — Tarvoimme suossa.

• Sijainnin tarkkuus. Ulkopaikallissijat ilmaisevat epämääräistä sijaintia jonkin luona tai tuntumassa, sisäpaikallissijat tarkemmin määritettyä sijaintia. Esim.

Täällä on mukava kuljeskella. 
— Tässä on mukava paikka istua.
Pilkkimies juoksi avannolle — avantoon.

• Paikallisen suhteen kiinteys. Ulkopaikallissijat ilmaisevat irrotettavaa yhteyttä, sisäpaikallissijat kiinteää yhteen kuulumista:

Kiinnitin antennin katolle — kattoon.
Hänen kasvoillaan oli naamari. 
— Hänen kasvoissaan oli arpi.

Habitiiviadverbiaalit

Paikallissijaisista adverbiaaleista erottuvat omaksi ryhmäkseen merkityksen perusteella ns. habitiiviadverbiaalit. Oleellisena osana habitiiviadverbiaali kuuluu <omistuslauseen rakenteeseen. Ulkopaikallissija ilmaisee elollista omistajaa. Sisäpaikallissija ilmaisee elotonta "omistajaa" tai johonkin kuulumista. Esim.

Koirallani on lyhyt häntä.
Veitsessä on pitkä terä.

Habitiiviadverbiaali esiintyy myös allatiivi- ja ablatiivimuotoisena. Allatiivi ilmaisee, kenen osaksi jotakin tulee, ablatiivi ilmaisee lähdettä. Toisin kuin omistajanadessiivi, nämä adverbiaalit eivät ole lauserakenteen kannalta pakollisia lauseenjäseniä. Esim.

Lähetin kortteja ystäville. — Sain kortteja ystäviltä.
Antaisitko lehden minulle? — Kuka otti minulta lehden?
He ojensivat minulle maljakon. — Minulta putosi maljakko.
Lainasin rahaa Jannelle — Jannelta.

Ajan adverbiaalit

Suomessa ei ole pelkästään aikaa ilmaisevia sijoja. Ajan ilmaisemiseen käytetään lähinnä paikallissijoja. Tavallisesti ilmaistaan jokin ajankohta, esim.

Suomessa on kaunista kesällä.
Ensi viikolla lähden lomalle.
Maanantaina olen vielä työssä.
Minä vuonna olet syntynyt?
Esitys alkaa kello 19.

Alkurajaa ilmaisee elatiivi, takarajaa illatiivi, esim.

Olen matkalla tiistaista perjantaihin.
Hän on tavattavissa kymmenestä yhteentoista.
Olen ollut opettajana vuodesta 1982 lähtien.
Heikki on ollut sairaslomalla kesästä saakka.
Juhlat kestivät aamuun asti.
Palaan kotiin keskiviikkoon mennessä.

Ajallinen kesto voi olla duratiivista eli jatkuvaa tai punktuaalista eli täsmällistä. Duratiivinen kesto liittyy <irresultatiiviseen aspektiin ja ilmaisee aikajakson, jonka kuluessa verbin ilmaisema toiminta tai prosessi tapahtuu. Esim.

Hän kirjoitti tutkielmaansa kaksi vuotta.

Punktuaalinen kesto taas yhdistyy resultatiiviseen aspektiin sekä tapahtumiin ja tekoihin. Esim.

Hän kirjoitti tutkielmansa kahdessa vuodessa.

Duratiivisen keston erikoistapaus on futuurinen duratiivi, joka ilmaisee ajanjakson, jonka joku suunnittelee käyttävänsä johonkin tekemiseen. Esim.

Menen Lontoosen kahdeksi viikoksi.
Voinko istahtaa tähän hetkeksi.
Menen lepäämään tunniksi.
Vuoka pannaan uuniin 15 minuutiksi.