2.5.1.2.1 Kieliopilliset sijat
Tällä sivulla:
Yleistä | Nominatiivi | Akkusatiivi | Partitiivi | Genetiivi | Monikon
genetiivin muodostus | Monikon genetiivin ja
partitiivin päätteiden rinnakkaisuus | Monikon 1. ja 2. genetiivin vaihtelusta
| >Harjoitustehtäviä (mene sivulle)
Nominatiivi, akkusatiivi, partitiivi ja genetiivi ovat keskeisten
lauseenjäsenten sijoja ja ilmaisevat enimmäkseen kieliopillisia suhteita. Nominatiivi,
partitiivi ja genetiivi ovat >subjektin
sijat, akkusatiivi ja partitiivi >objektin sijat.
Nominatiivi, partitiivi ja genetiivi ovat myös >predikatiivin
sijoja. Genetiivi ilmaisee perusmerkityksessään omistusta >genetiiviattribuuttina. Partitiivi esiintyy myös >partitiiviattribuuttina.
Nominatiivi on suomen yleisin sija. Yksikön nominatiivi on nominien <perusmuotona päätteetön, ja monikon nominatiivin
lopussa oleva -t on monikon <tunnus
eikä sijapääte, esim. talo : talo+t. Usein yksikön nominatiivi on samanlainen
kuin <sanavartalo, mutta monien sanojen yksikön nominatiivi
eroaa vartalosta. Kieliopillisena sijana nominatiivi on >subjektin perussija.
Akkusatiivi ei ole samalla tavalla morfologinen sijamuoto kuin muut suomen
sijat. Se on tavallisesti nominatiivin tai genetiivin näköinen. Akkusatiivi on
partitiivin ohella >objektin sija, esim.
Luen kirja+n, kirja+t. Lue kirja!
Vain >persoonapronomineilla
ja >interrogatiivipronominilla ken
on morfologinen akkusatiivi: minu+t, sinu+t, häne+t, mei+dät, tei+dät, hei+dät;
kene+t. (Ks. kirjasuomen kehitystä*.)
Partitiivi on nominatiivin ja genetiivin ohella >subjektin sija ja akkusatiivin
ohella >objektin sija. Se esiintyy myös >predikatiivissa ja >partitiiviattribuuttina. Vanhastaan se on ollut ns.
yleinen erosija, jolla on lokaalis-ablatiivinen merkitys: luo+ta, kauka+a, koto+a.
Partitiivilla on kaksi päätevarianttia: -A ja -tA (ks. kirjasuomen kehitystä*). Pääte liittyy yksivartaloisissa sanoissa
vahvaan <vokaalivartaloon ja
kaksivartaloisissa sanoissa <konsonanttivartaloon
seuraavasti:
Partitiivin pääte -A
Pääte esiintyy <pääpainottoman
tavun lyhyen vokaalin ja tällaista vokaalia seuraavan j:n jäljessä. Esim.
kauppa+a, koulu+a, outo+a, kive+ä, hylly+ä; trio+a, Mao+a
vasara+a, hakija+a, astia+a, pimeä+ä, saippua+a, ainoa+a
sieni+ä, omeni+a, vääri+ä
maalej+a, arkoj+a, hyllyj+ä; karavaanej+a, pittoreskej+a
Partitiivin pääte -tA
Pääte esiintyy neljässä yhteydessä seuraavasti.
1) Konsonanttivartalon jäljessä. Esim.
pien+tä, askel+ta, manner+ta, vet+tä, onnellis+ta
2) Pääpainollisen tavun vokaalin jäljessä. Esim.
maa+ta, työ+tä, tei+tä, soi+ta, jo+ta, mi+tä, tä+tä
3) Pääpainottoman tavun pitkän vokaalin ja sivupainollisen tavun <diftongin jäljessä sekä supistumadiftongin* jäljessä
muutoinkin. Esim.
takuu+ta, tiivii+tä, valtioi+ta, saippuoi+ta, vasaroi+ta
astioi+ta, lattioi+ta, hakijoi+ta, etsijöi+tä
kastikkei+ta, sotilai+ta, pimei+tä, ainoi+ta
4) Yksikön partitiivissa sanoissa, joissa -A-pääte aiheuttaisi
hankalia vokaalikasaumia. Esim.
autio+ta, museo+ta, lämpiö+tä, yhtiö+tä
Monikon partitiivissa päätevariantit valitaan sivupainollisen tavun
alkuperäisen diftongin jäljessä usein sanatyypeittäin. Valintaan vaikuttaa osin
vartalon toiseksi viimeisen tavun <pituus:
Jos vartalon toiseksi viimeinen tavu on pitkä, valitaan tavallisesti
lyhempi A-pääte, esim. ammattej+a, etsintöj+ä, kalustoj+a, fasaanej+a,
protestej+a, individualistej+a.
Jos vartalon toiseksi viimeinen tavu on lyhyt, valitaan tavallisesti
pidempi tA-pääte, esim. paperei+ta, lokeroi+ta, professorei+ta.
Tällainen monikon partitiivin päätteiden jakauma osoittaa ilmeisesti
pyrkimystä tasapainoon tavun pituuden ja päätteen pituuden kanssa.
Joskus monikon partitiivissa toiseksi viimeinen tavu voi <astevaihtelun vuoksi olla joko pitkä tai lyhyt,
esim. koivikkoja koivikoita, ulappoja ulapoita. Tällaisissa sanoissa
on jonkin verran rinnakkaismuotoisuutta, mutta monista on vakiintunut vain toinen muoto ja
sen mukainen pääte, esim. mellakoi+ta, pyhättöj+ä, tuotettuj+a, ammattej+a.
Genetiivi ilmaisee >genetiiviattribuuttina
usein omistajaa (esim. poja+n kirja). Se on myös >subjektin sija nominatiivin ja
partitiivin ohella (esim. Poiki+en täytyy lähteä). Genetiiviä käytetään
lisäksi monien <post- ja prepositioiden
yhteydessä (esim. pöydä+n alla).
Yksikön genetiivin päätteenä on -n (sama kuin yksikön
päätteellisellä akkusatiivilla). Monikon genetiivillä on useita päätteitä.
Yksikön genetiivin pääte liittyy heikkoon vokaalivartaloon, jos sanassa
on astevaihtelua, esim. maido+n, kengä+n. (Huom. vaihteluton vokaalivartalo, esim.
rantee+n, kirkkaa+n, ytime+n).
Monikon genetiivi on erikoislaatuinen seuraavista syistä (ks. kirjasuomen kehitystä*):
Se voi perustua joko monikkovartaloon (ns. mon. 1. genetiivi) tai
yksikkövartaloon (ns. mon. 2. genetiivi). Esim. vanhoj+en, hevosi+en
vanha+in, hevos+ten.
Mon. 2. genetiivi voi perustua joko vokaali- (edellä vanha+in)
tai konsonanttivartaloon (edellä hevos+ten).
Monikon genetiivillä on päätevariantteja enemmän kuin muilla
sijoilla. Päätteet ovat -den, -tten, -ten, -en, -in. Esim. sotilai+den,
sotilai+tten, ihmis+ten, taloj+en, omena+in.
Rinnakkaismuotojen määrä kasvaa, koska samastakin sanasta voidaan
muodostaa eri vartaloihin pohjautuvia mon. genetiivejä. Lisäksi eräät päätevariantit
ovat periaatteessa vapaassa
vaihtelussa* keskenään. Esim.
omenoiden omenoitten omenojen omenien omenain
perunoiden perunoitten perunojen perunien perunain
Monikon genetiivin muodostusta voidaan havainnollistaa oheisella kaaviolla.
Kuva: Monikon genetiivin
muodostus
Nykykielen päätevariantit ovat joko täydennysjakaumassa* tai vapaassa vaihtelussa seuraavasti.
1) Monikon genetiivin pääte -ten konsonanttivartalon jäljessä,
esim.
ostos+ten, ihmis+ten
ommel+ten, sävel+ten
ien+ten, pien+ten
suur+ten, vet+ten
2) Monikon genetiivin pääte -en lyhyen i:n ja lyhyttä
vokaalia seuraavan j:n jäljessä, esim.
sieni+en, avaimi+en, kirjoittaji+en
katuj+en, järjestöj+en, neuvotteluj+en;
oppi+en, kaupunki+en, ammatti+en
3) Monikon genetiivin pääte -in muiden lyhyiden vokaalien kuin
i:n jäljessä, esim.
sokea+in, näyttelijä+in, opettaja+in;
(analogisesti* myös:) pappe+in, vanke+in
4) Monikon genetiivin pääte -den/-tten diftongin sekä
pitkän i:n jäljessä. Variantit ovat periaatteessa vapaassa vaihtelussa;
käytännössä -tten-pääte on paljon harvinaisempi. Esim.
soi+den soi+tten, kevyi+den kevyi+tten
yhtiöi+den yhtiöi+tten,
opiskelijoi+den opiskelijoi+tten;
kaunii+den, tiivii+den
Kolmi- ja useampitavuisten vartaloiden monikon genetiivi:
Päätevariantit -en ja -den (tai -tten) ovat
periaatteessa vapaassa vaihtelussa joissakin sanoissa, esim. taistelujen
taisteluiden, kehräämöjen kehräämöiden, mansikkojen mansikoiden.
Toisissa sanoissa taas on tavallisempi -den-pääte, esim. henkilöiden,
kohtaloiden, makkaroiden, ja toisissa -en-pääte, esim. fasaanien,
kaupunkien, konservatiivien. Varianttien valikoitumiseen vaikuttaa se, onko vartalon
toiseksi viimeinen tavu pitkä vai lyhyt.
Monikon genetiivissä on -en, kun monikon partitiivissa on -A:
autoj+en, käsi+en autoj+a, käsi+ä
oikeuksi+en, löytäji+en oikeuksi+a, löytäji+ä
Monikon genetiivissä on -den, kun monikon partitiivissa on -tA:
tei+den, sotilai+den tei+tä, sotilai+ta
vaikei+den, tavaroi+den vaikei+ta, tavaroi+ta
Kaksivartaloisissa nomineissa -ten-päätteinen mon. 2. genetiivi
ja -en-päätteinen mon. 1. genetiivi ovat periaatteessa vapaassa vaihtelussa,
mutta käytännössä eri muotojen suosio vaihtelee sanatyypeittäin:
-ten-päätteinen genetiivi on tavallinen <ajatus-, <ihminen- ja <kieli-tyyppisissä nomineissa, esim.
las+ten,
harrastus+ten, vanhus+ten, punais+ten, pien+ten, saar+ten.
-ten-päätteistä genetiiviä ei juuri käytetä <taivas- ja <vesi-nomineissa eikä >karitiiviadjektiiveissa ja >superlatiiveissa muualla kuin fraasiutuneissa
ilmauksissa, vaikka sanat ovatkin kaksivartaloisia (esim. taivas+ten valtakunta,
vet+ten päällä, kät+ten töitä).
Yksivartaloisten nominien vokaalivartaloon perustuvat -in-päätteiset
mon. 2. genetiivit ovat tyyliväritteisiä (honkain, päiväin), tai sitten ne
esiintyvät kiteytyminä etenkin yhdyssanojen alkuosissa, esim. vanhainkoti,
piispainkokous, lakiasiainosasto, veronmaksajain.
Kolmi- ja useampitavuisissa i-loppuisissa vartaloissa on jonkin
verran mon. 1. ja 2. genetiivin vapaata vaihtelua, esim.
lääkärien
lääkäreiden lääkäreitten, paperien papereiden papereitten.
Eräistä sanoista on käytetty -ten-päätteisiä monikon
genetiivejä, vaikka sanat ovat yksivartaloisia, esim. enkel+ten, jumal+ten, sankar+ten.
Nämä ovat syntyneet analogisesti sellaisten monikon genetiivien kuin askel+ten,
piennar+ten mallin mukaan.
|