2.2.3 Klusiilien
astevaihtelu
Tällä sivulla:
Yleistä | Kvantitatiivinen
astevaihtelu | Kvalitatiivinen astevaihtelu
| Astevaihtelun poikkeukset | Vahva aste poikkeuksellisesti umpitavun alussa | Heikko aste poikkeuksellisesti avotavun alussa | Astevaihteluttomat tapausryhmät | >Harjoitustehtäviä (mene
sivulle)
Astevaihtelu on suomen kielen äänne- ja muotorakenteen
luonteenomaisimpia piirteitä. Astevaihtelun alaisia ovat soinnittomat <tenuisklusiilit k, p, t silloin kun niitä
edeltää <soinnillinen äänne (vokaali, <nasaali tai <likvida;
myös h). Vaihtelussa erotetaan kaksi astetta, vahva ja heikko. Astevaihtelun pääsäännön
mukaan vahva aste on <avotavun
alussa ja heikko aste umpitavun alussa, esim.
takki : takissa, kertoo : kerromme.
Kvantitatiiviseksi sanotaan astevaihtelua, jossa vahvan asteen <geminaattaklusiili kk, pp, tt
vaihtelee heikon asteen yksinäisklusiilin k:n, p:n, t:n kanssa.
Esim.
kk : k takki : takissa
leikkii : leikimme
pp : p kaappi : kaapin
tappaa : tapan
tt : t matto : matolla
heittävät : heität
Kielen historiassa vahvan asteen geminaattaa on aiemmin vastannut heikossa
asteessa vain vähän lyhempi klusiiliaines, lyhytalkuinen geminaatta. Myöhemmin
lyhytalkuinen geminaatta lyheni kestoltaan edelleen, niin että ero vahvan asteen
geminaattaan kasvoi; siitä tuli yhtä lyhyt kuin jo olemassa olleet lyhyet konsonantit.
Näin astevaihtelu muuttui foneettisesta ilmiöstä <fonologiseksi
ilmiöksi.
Kvalitatiivisessa astevaihtelussa yksinäisklusiili k, p, t
vaihtelee toisen konsonantin tai kadon kanssa. Aiemmin vahvan asteen soinnittomia
klusiileja ovat nähtävästi vastanneet heikossa asteessa homorgaaniset (samalla
artikulaatiopaikalla ääntyvät) soinnilliset spirantit*: k : *g, p :
*b, t : *d
(nasaalin jäjessä todennäköisesti homorgaaniset soinnilliset mediaklusiilit:
hk : *hg, mp :
*mb, nt : *nd). – Vahvassa asteessa on yhä k, p, t; heikossa asteessa
niitä vastaavat kokonaan eri konsonantit seuraavasti:
1) Nasaali ja klusiili: vahvassa asteessa mp, nt,
hk ja heikossa asteessa mm, nn,
hh. Esim.
mp : mm rampa : ramman (<*ramban)
ampuu : ammumme
nt : nn ranta : rannan (<*randan)
antaa : annan
hk : hh rahka : rahhan
tuhkee : tuhhet
Vaihtelu
hk :
hh merkitään kirjoituksessa nk : ng.
2) Vahvan asteen p:tä vastaa heikossa asteessa v. Esim.
p : v lupa : luvat (<*lubat)
saapuu : saavun
halpa : halvan
kylpee : kylven
arpa : arvat
tarpoo : tarvon
Huom. auttaa : apu. Tässä on p:n heikossa asteessa
poikkeuksellisesti kato (auttaa < *abuttadak).
3) Vahvan asteen t:tä vastaa heikossa asteessa (vokaalin ja h:n
jäljessä) d. Esim.
t : d pata : padan (<*padan)
kutoo : kudon
vihta : vihdan
vahtii : vahdimme
Verbien johdoksissa t:tä voi vastata h:n jäljessä kato.
On rinnakkaismuotoja, joiden välillä voi olla merkitysero, esim.
pysähtyä >
pysähdys, pysäys, välähtää > välähdys, väläys.
Huom. Vahvan asteen lt:tä ja rt:tä vastaavat heikossa
asteessa ll ja rr. Esim.
lt : ll silta : sillan (<*sildan)
puhaltaa : puhallan
rt : rr virta : virran (<*virdan)
ymmärtää : ymmärrän
4) Vahvan asteen k:ta vastaa heikossa asteessa yleensä kato. Esim.
k : Ø vika : vian (<*vigan)
hakee : haen
pelko : pelon
alkaa : alan
sarka : saralla
purkaa : puran
Sanojen aika, poika heikossa asteessa k:n kadottua vartalon i
on muuttunut j:ksi vokaalien välissä ja siirtynyt seuraavan tavun alkuun: ajat
< ai-at, pojan < poi-an. Heikkoasteisten muotojen j ei siis ole tässä k:n
vaihtelupari, vaan se vastaa <diftongin
i:tä.
Tavunraja on säilynyt paikallaan mm. sanoissa
aion : aikoa, kaiun :
kaiku, taiat : taika, loion : loikoa, reiät : reikä.
Likvidan (l, r) ja h:n jäljessä e:n edellä vahvan
asteen k:ta vastaa heikossa asteessa j. Esim.
lke : lje sylki : syljen (<*sylgen)
olki : oljen, oljissa
kulkevat : kuljen, kuljin
rke : rje kurkena : kurjet (<*kurget)
järki : järjen, järjissään
särkee : särjen
hke : hje lahkeet : lahje
puhkeaa : puhjennut (<*puhgetnut)
Kahden u:n ja y:n välissä vahvan asteen k:ta vastaa
heikossa asteessa v. Yleiskielessä tähän kuuluvat vain seuraavat neljä sanaa
(murteissa lisäksi myky 'jauhoista tehty kokkare'):
luku : luvut (<*lugut)
puku : puvussa
suku : suvun
kyky : kyvyt
Jos ensimmäinen u on diftongin jälkikomponenttina, k:ta
edustaa heikossa asteessa kato, esim. tiuku : tiu'ut, liukua : liu'un.
Vaikka suurin osa astevaihtelun alaisista tapauksista voidaan kuvata
pääsäännön avulla, jonka mukaan vahva aste on avotavun alussa ja heikko aste
umpitavun alussa, jää ulkopuolelle poikkeuksia.
Nykykielen astevaihtelupoikkeukset ovat kahdenlaisia: eräissä
tapauksissa vahva aste on umpitavunkin alussa, eräissä tapauksissa taas heikko aste
avotavunkin alussa. – Lisäksi on kokonaan astevaihtelun ulkopuolelle jääviä
sanoja, ja tämä ryhmä kasvaa jatkuvasti.
Vahva aste on nykyään umpitavunkin
alussa seuraavissa kolmessa tapausryhmässä:
1) Supistumalla*
syntyneen kaksoisvokaalin ja diftongin edellä:
apuun (vrt. apu : avun)
seipäistä (vrt. seiväs : seipääseen)
kokeen (vrt. koetta : kokeita)
hakkaan (vrt. hakatkoon : hakkaavat)
Vahva aste supistumavokaalin tai -diftongin edellä johtuu siitä, että
vokaalien väliltä on kadonnut konsonantti ja tavunraja: apuun < *apuhun,
seipäistä < *seipähistä, kokeen < *kokegen,
hakkaan < *hakkadan. Tavu, jonka edellä
vahva aste nykyäänkin on, on siis ollut aiemmin avotavu.
2) Vahva aste >omistusliitteen
edellä, esim.
takkinsa (vrt. takissa)
poikamme (vrt. pojalle)
äitinne (vrt. äidin)
Esimerkeissä vahva aste on siis umpitavun edellä. Yksikön 1. ja 2.
persoonan omistusliitteen yhteydessä vahva aste on pääsäännön mukainen, koska liite
ei sulje tavua; esim. takkini, poikasi.
3) Vahva aste is-loppuisissa <konsonanttivartaloissa useimmiten, esim.:
henkistä (: henkinen, vrt. hengen)
pappis- (esim. pappismies, vrt. papista)
talonpoikais- (esim. talonpoikaiskalusto, vrt. pojasta)
kitistä
vapista
Verbi rangaista : rankaisen on kuitenkin säännönmukaisessa astevaihtelussa.
Suomen kielessä on muutamia edelliseen ryhmään kuuluvia sanapareja,
jotka ovat syntyneet astevaihtelun eri asteiden pohjalta: toiseen sanaan on vakiintunut
vahva aste, toiseen heikko. Esim. valkaista – valaista, ikäinen – iäinen,
karkaista – karaista sekä uutis- ja uudis-vartalot. Myös >deminutiiviset nen-johdokset ovat
alkuperältään is-vartaloisia; esim. kukkasta, alk. *kukkaista,
pakkasta, alk. *pakkaista.
Heikko aste on nykykielessä avotavunkin
alussa seuraavissa kolmessa tapausryhmässä:
1) <Jäännöslopukkeen
(merkitty tässä x:llä) edellä, esim.
haudex, murrex (vrt. hauteena, murteesta)
en teex (vrt. tekevät)
annax (vrt. antavat)
Kielihistoriallisesti tavu on umpinainen; sanan lopussa on ollut
konsonantti, joka kuitenkin on myöhemmin heikentynyt.
2) Heikko aste tapauksissa, joissa klusiilin sisältävä tavu on vuoroin
avonainen, vuoroin umpinainen seuraavalla tavunrajalla olevan geminaattaklusiilin
astevaihtelun tähden. Esim.
avuton (: avuttoman vrt. apu)
satutan (: satuttaa vrt. sattua)
kudotun (: kudottu vrt. kutoa)
maata (: maattiin vrt. makasin)
kuningatar (: kuningattaren vrt. kuninkaan)
3) Heikko aste i-loppuiseen diftongiin
päättyvän <sivupainollisen tavun
edellä seuraavissa tapausryhmissä:
a) Nelitavuisissa monikon >partitiivi-,
>genetiivi-, >essiivi-, >illatiivi-
ja >komitatiivimuodoissa, esim.
mansikoita, mansikoiden, mansikoina, mansikoihin, mansikoineen
Kuitenkin myös: mansikkoina, mansikkoihin, mansikkoineen.
b) Eräissä inen-loppuisissa johdoksissa, esim.
esikoinen (esikko), kasvannainen (kasvanta),
punonnainen (punonta), synnynnäinen (synnyntä)
Huom. kuitenkin esim.
aurinkoinen, kivikkoinen.
c) Vartaloltaan kolmitavuisissa Oi-verbeissä, esim.
isännöidä (isäntä), luennoida (luento), lusikoida (lusikka)
Kvantitatiivinen astevaihtelu on hyvin >produktiivinen
ilmiö. Uudet omaperäiset ja lainasanat joutuvat yleensä sen sovelluspiiriin, esim.
punkku
: punkun, dekki : dekissä.
Sen sijaan kvalitatiivinen astevaihtelu on huomattavasti
epäproduktiivisempaa. Sen ulkopuolelle jäävät monet henkilönnimet, useat nuoret
lainasanat sekä hoivakielen ja slangin sanat.
Astevaihtelun ulkopuolelle jäävät mm. seuraavat tapausryhmät:
1) Konsonanttiyhtymä
hk
a) aina toisen tavun jälkeen, esim.
karahka : karahkan, nuorehko : nuorehkon
b) ensi ja toisen tavun rajalla, jos vaihtelu aiheuttaisi <paradigmojen sekaantumista, esim.
lahko : lahkon (vrt. lahon), pahka, pihka, rahka
usein muutoinkin, esim.
keuhko : keuhkot, vauhkon, haahkat, leuhkia : leuhkit
Jos sekaantumisen vaaraa ei ole, hk voi vaihdella, esim.
pyyhkiä : pyyhin, vihkiä : vihin, nahka : nahan – nahkan
uhka : uhan – uhkan, uhata, vihko : vihon – vihkon
tuhka : tuhan – tuhkan
2) Eräät henkilönnimet, varsinkin etunimet. Esim.
Kaukon, Joukolla, Helkan
Taiton, Eetulle, Hetalla, Iltan
Tupusta, Alpon, Sirpalla, Varpulle, Lempiltä
Helpi : Helpin, Rapo : Rapolla
3) Eräät >adverbit ja muutkin
sanat. Esim.
pikemmin, likellä, tykö
jäätikkö, hietikko, rapakko, rytäkkä, matikka, lutikka
sekoittaa, takimmainen
4) Useat nuoret lainasanat sekä hoivakielen ja slangin sanat:
auto : autossa, paraati : paraatin, kaarti : kaartilla
nuuka : nuukan, priki : prikin, raaka : raakan 'takilan poikkipuu'
poka : pokilla, nupit, petissä, hukit, mukissa
pipissä, open, mopolla, ekasta, säkän, röökistä
dokussa, mokun, sököks
|