Etusivu Sisällys Hakemisto

Äänneoppi

Muoto-oppi Lauseoppi <Edellinen Seuraava>

1.7.1 Kvantiteetti

Tällä sivulla:
Yleistä | Fysikaalinen kvantiteetti | Auditiivinen kvantiteetti | Distinktiivinen kvantiteetti | >Harjoitustehtäviä (mene sivulle) | audio.GIF (76 bytes) Ääniesimerkit (merkitty tekstissä vihreällä)

 

Yleistä

Äänteiden kuvauksen kannalta ei ole tärkeää esittää ainoastaan äänteiden kvaliteetti, laatu; on tarpeen kiinnittää huomio myös siihen, kuinka pitkiä äänteet ovat eli mikä äänteiden kvantiteetti on. Kvantiteettia voidaan tarkastella ainakin kolmesta näkökulmasta, ja tällöin erotetaan fysikaalinen, auditiivinen ja lingvistinen eli distinktiivinen kvantiteetti.

(Ääniesimerkit kuuluvat tässä kielittäin, eri järjestyksessä kuin esimerkkisanat ovat tekstissä.)


Fysikaalinen kvantiteetti

Kvantiteettia voidaan mitata fysikaalisesti akustisilla mittauslaitteilla. Niiden avulla jokaisen puheessa esiintyvän äänteen kesto saadaan selville sadasosa- tai tuhannesosasekunteina. Näin on saatu selville mm., että äänteillä on ominaiskesto, joka riippuu niiden artikulaatiosta. Äänteiden kestoon vaikuttaa mm. äänneympäristö, äänteiden asema sanassa sekä sanan pituus.


Auditiivinen kvantiteetti

Erilaisten äänteiden pituusasteista voidaan erottaa kuulon avulla ainakin, että on olemassa lyhyitä ja pitkiä äänteitä. Se, miten tarkasti kielenopiskelija pystyy kuulemaan äänteiden pituuden, riippuu siitä, onko pituus tärkeätä kuulla hänen omassa äidinkielessään.

Esim. englannissa sanojen feel ja fill ero perustuu englantilaisten mielestä vokaalin kvaliteettiin: englantilainen kuulee näissä sanoissa erilaiset vokaalit. Suomalainen taas kuulee sanoissa samanlaisen vokaalin, mutta ensimmäisessä sanassa hän kuulee vokaalin pitkänä ja toisessa lyhyenä.


Distinktiivinen kvantiteetti

Suomen kielessä äänteiden kvantiteetilla on <distinktiivinen funktio eli kvantiteettieroihin pohjautuu merkityseroja. Konsonanteilla ja vokaaleilla on fonologisesti kaksi kvantiteettia, lyhyt ja pitkä. Jos äänteen kvantiteetti vaihtuu, sanan merkitys muuttuu. Suomen oikeinkirjoituksessa lyhyt kvantiteetti merkitään yhdellä kirjaimella, pitkä kvantiteetti kahdella kirjaimella.

Esimerkkejä distinktiivisestä kvantiteetista:

muta, muuta, mutaa, mutta, muuttaa
tule, tulee, tuulee, tullee, tuullee,
(ei) tulle, (ei) tuulle
taka, takka, taakka, takaa, taakkaa
aatelinen, aatteellinen

Suomen kielen vokaaleista kaikki kahdeksan voivat esiintyä sekä lyhyinä että pitkinä. Lyhyt vokaali erityisesti sanan lopussa on hyvin lyhyt mutta ei kuitenkaan redusoitunut*. Vokaalien kvaliteetti säilyy pitkässä kvantiteetissa. Pitkät vokaalit eivät äänny diftongeina (paitsi eräissä murteissa*, esim. savolaismurteissa* maa [moa], [mua] yms.). Konsonanteista voivat olla pitkiä muut paitsi v, j, d, h.

Esimerkiksi italian kielessäkin kvantiteetti on distinktiivinen konsonanteissa, esim. notte 'yö' – note 'nuotit', canne 'kepit' – cane 'koira', samoin albaniassa, esim. pulla 'postimerkki' – pula 'kana'. Ranskan kielessäkin on joitakin <minimipareja, joita erottaa äänteen lyhyt/pitkä kvantiteetti, esim. r – rr minimiparissa mouraismourrais ja j – jj sanoissa croyonscroyions, mutta ranskassa kvantiteettioppositio on hyvin harvinainen.

Suomessa on paljon sellaisia sanoja, joissa on peräkkäin pitkiä äänteitä, esim. auttaa, saarnaamaan, kasteeseen, konsonanttiin. Tämä on monen ulkomaalaisen mielestä erityisen vaikea asia oppia. Ulkomaalaisen on usein vaikea tunnistaa suomen lyhyitä konsonantteja ja pitkiä vokaaleja painottomissa tavuissa. Ulkomaalaisen saattaa olla vielä vaikeampi kuulla konsonanttien kuin vokaalien kvantiteettiero suomen kielessä, koska kuulijat yleensä kuulevat herkemmin vokaalien kuin konsonanttien kvantiteettivaihtelun.


Kvantiteetti murteissa

Useissa suomen murteissa* äänteiden kvantiteetti on erilainen kuin yleiskielessä. Konsonantit äännetään usein pitkinä eräissä sellaisissa tapauksissa, joissa ne yleiskielessä ovat lyhyitä, esim. sekaan [sekkaan], pitää [pittää], sanoo [sannoo], kotiin [kottiin], lisää [lissää], taloon [talloon], pihaan [pihhaan], herään [herrään], ihmettelee [ihmettellee].

Tämä ilmiö, että konsonantit pitenevät tietyissä tapauksissa, on nimeltään geminaatio. Toisaalta eräissä murteissa* tiettyjä yleiskielen pitkiä konsonantteja vastaakin lyhyt, esim. päälle [pääle], soinnillinen [soiniline], ihmeellinen [ihmeeline], täynnä [täynä].

Eräissä murteissa, erityisesti lounaismurteissa*, pitkät vokaalit ääntyvät lyhempinä kuin yleiskielessä, niin että vokaalia voidaan luonnehtia lyhyeksi tai puolipitkäksi, esim. kalaa [kala] tai [kalà], taloon [talon] tai [talòn].


Tavujen kvantiteetti

Myös >tavuilla on kaksi kvantiteettia. Jokainen lyhyeen vokaaliin loppuva tavu on lyhyt tavu (esim. kä-si, ma-ta-la, ä-re-ä). Pitkä tavu voi päättyä pitkään vokaaliin, diftongiin tai konsonanttiin (esim. ai-koo, ran-taan, aa-mui-hin).

Lyhyet ja pitkät tavut on tärkeä osata tunnistaa morfologian vuoksi, sillä tavun pituus vaikuttaa eräissä tapauksissa (monikon >partitiivissa ja monikon >genetiivissä) taivutussuffiksin valintaan.
 

1.7 Prosodiset piirteet 1.7.1 Kvantiteetti Seuraava> 1.8 Fonotaksi

Verkkokielioppi: © Finn Lectura / Erkki Savolainen 2001