2.5.2.1.2 Passiivin tunnukset
Tällä sivulla:
Yleistä | Lyhempi
tunnus -tA : -dA, -lA, -nA, -rA, -A | Pitempi
tunnus -ttA : -tA
Suomen verbeillä on kaksi pääluokkaa: aktiivi ja passiivi*. Aktiivilla ei ole
erityistä tunnusta. Passiivilla on <persoonapäätteen
lisäksi tunnus, jolla on kaksi varianttia: lyhempi tunnus -tA ja pitempi -ttA
(A on arkkifoneemi*). Tunnukset ovat <astevaihtelussa. (Ks. kirjasuomen kehitystä*.)
Tunnuksen loppu-A <katoaa imperfektin i:n
edeltä muttei konditionaalin isi-tunnuksen edeltä (laulett+i+in,
lauletta+isi+in).
Lyhempää tunnusta käytetään niissä <yksivartaloisissa
verbeissä, joiden vartalo loppuu pitkään vokaaliin tai diftongiin sekä kaikissa
kaksivartaloisissa verbeissä, joissa se liittyy <konsonanttivanttivartaloon:
saa+ta+neen : saa+da+an
vie+tä+köön : vie+dä+än
tul+t+i+in : tul+la+an
men+tä+ne+en : men+nä+än
pur+ta+isi+in : pur+ra+an
Passiivin tunnus esiintyy heikkoasteisena indikatiivin preesensissä (saa+da+an,
tul+la+an). Tällöin passiivin tunnuksen -t ja konsonanttivartalon loppu-t
sulautuvat yhteen, niin että passiivin tunnusta edustaa vain -A, esim.
vastat+ta+koon : vastat+a+an
iloit+ta+ne+en : iloit+a+an
Passiivin pitempää tunnusta käytetään sellaisissa yksivartaloisissa
verbeissä, joiden vartalo loppuu lyhyeen vokaaliin. Tunnus on heikkoasteinen indikatiivin
preesensissä. Esim.
ote+tta+koon : ote+ta+an
anne+tta+ne+en : anne+ta+an
ymmärre+ttä+isi+in : ymmärre+tä+än
Verbivartaloiden loppu-A vaihtuu pitemmän tunnuksen edellä e:ksi,
esim. anna+n mutta anne+taan, kirjoita+mme mutta kirjoite+taan.
|