1.1.2 Mitä fonologia
on?
Tällä sivulla:
Yleistä | Äänteet merkityksiä
erottamassa foneemit | Äänneympäristön
vaikutus äänteeseen allofonit | Äänteiden
vapaa vaihtelu | Ääniesimerkit
(merkitty tekstissä vihreällä)
Fonologia on kielitieteen haara, joka tutkii foneemisysteemiä eli
äännejärjestelmää merkitysten erottamisen kannalta. Fonologia on siten funktionaalista
äänneoppia. Keskeinen tehtävä on määrittää kielen merkityksiä erottavat
eli distinktiiviset äänne-erot. Fonologian keskeinen käsite on foneemi.
Puhe muodostuu äänistä. Puheen äänet ovat äänteitä. Puhetta
voidaan ajatella äänen virtana, joka voidaan analysoida pienempiin osasiin,
äänteisiin. Äänteet ovat siis puheen yksikköjä. Kirjoituksen
pienimmät yksiköt ovat kirjaimia. Äänne eli fooni
edustaa aina kielen jotakin foneemia; fooni on foneemin reaalistuma puheessa.
Kun ihminen puhuu, hän ääntää peräkkäin erilaisia äänteitä,
joista muodostuu sanoja. Äänteiden erilaisuus puheessa johtuu ainakin kolmesta seikasta:
1) sanojen erottelun tarpeesta
2) äänneympäristöstä
3) vapaasta vaihtelusta.
Tietynlaiset äänteet on pidettävä erillään toisistaan, jotta sanojen
merkitys ei sekaantuisi. Suomessa on äännettävä huolellisesti esimerkiksi e ja ä-vokaalit,
koska niillä on merkityksiä erottava eli distinktiivinen tehtävä. Jos
ne vaihtuvat, sanan merkitys muuttuu. Esim. sanat ele
ja älä,
ketään
ja käteen tarkoittavat suomessa eri
asioita. Esimerkiksi unkarilaisen on vaikeata pitää erillään e ja ä
-vokaalit, koska nämä eivät unkarin kielessä erottele merkityksiä.
Fonologian termeillä ilmaistuna sanat ele ja älä
muodostavat minimiparin, jossa ä ja e ovat oppositiossa
identtisessä äänneympäristössä. Tällaiset äänteet, joita ei voi vaihtaa toistensa
paikalle, ilman että sanan merkitys muuttuu, ovat foneemeja. Foneemi on
siten kielen pienin merkityksiä erottava äänneyksikkö. Foneemit voidaan merkitä
seuraavasti, esim. /ä/, /e/.
Samoin suomalainen erottaa l ja r -äänteet, esim.
lauta
rauta,
valas
varas.
Tämä eronteko ei ole lainkaan tärkeä esim. japanin kieltä puhuttaessa, ja
japanilainen voi ääntää sanoissa r:n joko l:nä tai r:nä.
Suomessa l ja r ovat eri foneemeja /l/ ja /r/, mutta japanissa ne edustavat
yhtä ja samaa foneemia.
Äänneympäristö voi muuttaa äännettä. Esim. sanoissa
helle ja tatti
konsonantit ääntyvät siten, että huulet eivät ole pyöristyneet, mutta sanoissa
hullu ja tyttö
huulet ovat pyöreät konsonantteja äännettäessä. Tämä johtuu jäljessä ääntyvien
vokaalien vaikutuksesta: konsonantit labiaalistuvat pyöreiden eli labiaalisten vokaalien
edellä. Labiaalistuneet ja labiaalistumattomat äänteet eivät ole eri foneemeja, vaan
ne ovat toistensa allofoneja. Allofoni on foneemin variantti.
Edellisessä tapauksessa allofonien esiintyminen riippuu
äänneympäristöstä siten, että toinen allofoni voi esiintyä vain tietynlaisessa
äänneympäristössä (esim. labiaalistunut t vain labiaalisten vokaalien
välissä), jossa toinen ei voi koskaan esiintyä.
Allofonit siis eräällä tavalla täydentävät toisiaan. Fonologian
terminologian mukaan sanotaan, että allofonit ovat keskenään komplementaarisessa
distribuutiossa eli täydennysjakaumassa.
Äänteet voivat joskus myös vaihdella vapaasti. Esim. suomen /s/ voi
ääntyä terävänä tai vähän väljempänä, täysin soinnittomana tai
puolisoinnillisena; kielen kärki voi tulla aivan etuhampaiden taakse tai jäädä vähän
kauemmaksi. Kaikki nämä erilaiset s-äänteet ovat kuitenkin sillä tavalla
vapaassa vaihtelussa keskenään, että ne voivat esiintyä samoissakin sanoissa
siis identtisessä äänneympäristössä. Sanan merkitystä ne eivät muuta.
Puheessa on rajaton määrä fooneja, mutta kielessä on rajallinen
määrä foneemeja. Jokainen puheen fooni edustaa jotakin kielen foneemia. Foneemi on
kielen (abstrakti) yksikkö, fooni on puheen (konkreettinen) yksikkö. Molemmista voidaan
käyttää suomessa sanaa äänne.
Ihmisen kielitaju toimii yleensä fonemaattisesti (fonologisesti). Puhuja pitää
erillään eri foneemit eikä osaa ajatella foneemien allofoneja. Kuulija kuulee vain
foneemien väliset erot, siis ne erot, jotka ymmärtämisen kannalta ovat tärkeitä,
mutta hänkään ei tavallisesti kuule erilaisia allofoneja.
|