Etusivu Sisällys Hakemisto

Äänneoppi

Muoto-oppi Lauseoppi <Edellinen Seuraava>

1.5.5 Puolivokaalit v, j

Tällä sivulla:
Yleistä | Soinnillinen dentilabiaalinen puolivokaali v | Soinnillinen prepalataalinen puolivokaali j | audio.GIF (76 bytes) Ääniesimerkit (merkitty tekstissä vihreällä)

 

Yleistä

Puolivokaalien ryhmä on erikoinen siinä mielessä, että siihen kuuluvat äänteet ovat <foneettiselta kannalta vokaaleja mutta <funktionaalisesti konsonantteja. Puolivokaali on konsonantti, joka ääntyy kuten vokaali (ilma kulkee vapaasti keskeltä suuta ulos) mutta käyttäytyy kielessä kuin konsonantti: se ei voi muodostaa >tavua yksinään ja esiintyy tavuissa aina vain konsonantin paikalla.

(Ääniesimerkit kuuluvat tässä kielittäin, eri järjestyksessä kuin esimerkkisanat ovat tekstissä.)


Soinnillinen dentilabiaalinen puolivokaali v

v on <soinnillinen <dentilabiaalinen puolivokaali. Se tarkoittaa, että v:tä äännettäessä äänihuulet värähtelevät ja ylähampaat muodostavat alahuulen kanssa hyvin heikon supistuman, jonka kautta ilma virtaa ulos. Esimerkiksi englannissa v ääntyy paljon energisemmin kuin suomessa.

v esiintyy suomessa sanan alussa ja sisässä mutta ei lopussa. Sanan sisässä se voi esiintyä useissa erilaisissa konsonanttiyhtymissä mutta ei yleensä >geminaattana. Esim. vaara, vetää, viisas, voima, vuosi, vyyhti, väsyä, vöitä, kvartsi, Sveitsi, aava, vahva, valvoa, varvas, kasvot, vatvoa, invalidi, klovni, akvaario, adventti, kanerva, kirahvi, pluskvamperfekti.

Huomaa, että esimerkiksi saksan kielessä v-kirjain tarkoittaa f-äännettä, esim. viel [fi:l], voll [fol], ja saksan w-kirjain tarkoittaa lähinnä samanlaista v-äännettä kuin suomen v. Englannin w-kirjain taas tarkoittaa bilabiaalista puolivokaalia, esim. well, mutta v tarkoittaa samantapaista v:tä kuin suomessakin.

Suomessa on joitakin suomen- ja ruotsinkielisiä nimiä, joissa kirjoitetaan w (kaksoisvee), esim. Wartiovaara, Wäre, Westman, Westerberg, Wiik; näissä se äännetään [v]:nä.


Soinnillinen prepalataalinen puolivokaali j

j on soinnillinen <prepalataalinen (luontaisesti liudentunut eli palataalistunut*) puolivokaali. Se tarkoittaa, että j:tä äännettäessä äänihuulet värähtelevät ja kielen etuselkä nousee lähelle palatumia eli kovaa kitalakea. – Suomalainen j ei siis ole <frikatiivi: artikulaatiopaikalla ei synny friktiota eli hankaushälyä, vaan ilma pääsee kulkemaan vapaasti. j äännetään hyvin samantapaisesti kuin i.

j esiintyy suomessa sanan alussa ja sisässä mutta ei lopussa. Sanan sisässä se esiintyy joko vokaalien välissä tai yhdessä toisen konsonantin kanssa, esim. lahja, patja, uljas, karja, ketju, timjami, konjakki, mutta ei geminaattana.

Joskus on vaikea kuulla, onko sanassa j vai ei. Näin on varsinkin sellaisissa tapauksissa, joissa j voisi olla e:n tai i:n jäljessä. Vertaa seuraavia sanoja:

  • j:ttömiä infinitiivejä: purjehtia, kuljeksia, hankkia, matkia, ruokkia

  • j:llisiä tekijännimiä: purjehtija, kuljeksija, hankkija, matkija, ruokkija, näkijä, kokija, tekijä, askartelija

  • j:ttömiä ia-loppuisia sanoja sekä partitiiveja: Arabia, Skandinavia, fobia, tragedia, morfologia, ateria, astia, lattia, asia, pappia, ristiä, poikia, munia, omia

Huomaa sellaiset <minimiparit kuin MariaMarja, Kariakarja, AriaArja, siiatsijat, iäinenjäinen.

On huomattava, että j-kirjaimella tarkoitetaan eri kielisssä erilaisia äänteitä: vrt. esim. englannin affrikaattaa* sanassa James, ranskan soinnillista väljää <sibilanttia sanassa Jean ja suomen j-äännettä sanassa Janne.
 

1.5 Suomen konsonanttisysteemi <Edellinen 1.5.5 Puolivokaalit v, j 1.6 Suomen vokaalisysteemi

Verkkokielioppi: © Finn Lectura / Erkki Savolainen 2001