1.5.5 Puolivokaalit v,
j
Tällä sivulla:
Yleistä | Soinnillinen
dentilabiaalinen puolivokaali v | Soinnillinen prepalataalinen
puolivokaali j |
 Ääniesimerkit
(merkitty tekstissä vihreällä)
Puolivokaalien ryhmä on erikoinen siinä mielessä, että siihen kuuluvat
äänteet ovat <foneettiselta
kannalta vokaaleja mutta <funktionaalisesti
konsonantteja. Puolivokaali on konsonantti, joka ääntyy kuten vokaali (ilma kulkee
vapaasti keskeltä suuta ulos) mutta käyttäytyy kielessä kuin konsonantti: se ei voi
muodostaa >tavua yksinään ja esiintyy tavuissa aina vain
konsonantin paikalla.
(Ääniesimerkit kuuluvat tässä kielittäin, eri järjestyksessä kuin
esimerkkisanat ovat tekstissä.)
v on <soinnillinen <dentilabiaalinen puolivokaali. Se tarkoittaa, että v:tä
äännettäessä äänihuulet värähtelevät ja ylähampaat muodostavat alahuulen kanssa
hyvin heikon supistuman, jonka kautta ilma virtaa ulos. Esimerkiksi englannissa v
ääntyy paljon energisemmin kuin suomessa.
v esiintyy suomessa sanan alussa ja sisässä mutta ei lopussa. Sanan
sisässä se voi esiintyä useissa erilaisissa konsonanttiyhtymissä mutta ei yleensä >geminaattana. Esim.
vaara, vetää, viisas, voima, vuosi, vyyhti, väsyä, vöitä, kvartsi, Sveitsi, aava, vahva, valvoa, varvas, kasvot, vatvoa, invalidi, klovni, akvaario, adventti, kanerva, kirahvi,
pluskvamperfekti.
Huomaa, että esimerkiksi saksan kielessä v-kirjain tarkoittaa f-äännettä,
esim. viel [fi:l],
voll [fol], ja saksan w-kirjain
tarkoittaa lähinnä samanlaista v-äännettä kuin suomen v. Englannin w-kirjain
taas tarkoittaa bilabiaalista puolivokaalia, esim. well,
mutta v tarkoittaa samantapaista v:tä kuin suomessakin.
Suomessa on joitakin suomen- ja ruotsinkielisiä nimiä, joissa
kirjoitetaan w (kaksoisvee), esim. Wartiovaara, Wäre, Westman, Westerberg, Wiik;
näissä se äännetään [v]:nä.
j on soinnillinen <prepalataalinen
(luontaisesti liudentunut eli palataalistunut*)
puolivokaali. Se tarkoittaa, että j:tä äännettäessä äänihuulet
värähtelevät ja kielen etuselkä nousee lähelle palatumia eli kovaa kitalakea. –
Suomalainen j ei siis ole <frikatiivi:
artikulaatiopaikalla ei synny friktiota eli hankaushälyä, vaan ilma pääsee kulkemaan
vapaasti. j äännetään hyvin samantapaisesti kuin i.
j esiintyy suomessa sanan alussa ja sisässä mutta ei lopussa.
Sanan sisässä se esiintyy joko vokaalien välissä tai yhdessä toisen konsonantin
kanssa, esim. lahja, patja, uljas, karja, ketju, timjami, konjakki,
mutta ei geminaattana.
Joskus on vaikea kuulla, onko sanassa j vai ei. Näin on varsinkin
sellaisissa tapauksissa, joissa j voisi olla e:n tai i:n jäljessä.
Vertaa seuraavia sanoja:
j:ttömiä infinitiivejä:
purjehtia, kuljeksia, hankkia, matkia, ruokkia
j:llisiä tekijännimiä:
purjehtija, kuljeksija, hankkija, matkija, ruokkija, näkijä, kokija, tekijä, askartelija
j:ttömiä ia-loppuisia sanoja sekä partitiiveja:
Arabia, Skandinavia, fobia, tragedia, morfologia, ateria, astia, lattia, asia, pappia, ristiä, poikia, munia, omia
Huomaa sellaiset <minimiparit
kuin Maria – Marja, Karia – karja, Aria – Arja, siiat – sijat, iäinen – jäinen.
On huomattava, että j-kirjaimella tarkoitetaan eri kielisssä erilaisia
äänteitä: vrt. esim. englannin affrikaattaa*
sanassa James, ranskan soinnillista
väljää <sibilanttia sanassa
Jean ja suomen j-äännettä sanassa
Janne.
|