Etusivu Sisällys Hakemisto

Äänneoppi

Muoto-oppi Lauseoppi <Edellinen Seuraava>

1.5.4 Likvidat l, r

Tällä sivulla:
Yleistä | Lateraali l | Tremulantti r | audio.GIF (76 bytes) Ääniesimerkit (merkitty tekstissä vihreällä)

 

Yleistä

l- ja r-äänteitä kutsutaan usein yhteisellä nimellä likvidoiksi. Näiden erottaminen on vaikeaa esimerkiksi japanilaisille, koska japanin kielessä ne eivät ole eri foneemeja vaan yhden foneemin <allofoneja. Suomessa ne ovat itsenäisiä foneemeja, mikä näkyy esimerkiksi sellaisista minimipareista kuin lautarauta, laukkaraukka, suolasuora, kaljakarja.

Japanilaiset suomen kielen opiskelijat voivat harjoitella l- ja r-äänteitä erityisesti sellaisissa sanoissa, joissa on molemmat, esim. rulla, laituri, rillit, kellari, sairaala, ripuli, loraus, rullalauta, silityslauta, silitysrauta.

(Ääniesimerkit kuuluvat tässä kielittäin, eri järjestyksessä kuin esimerkkisanat ovat tekstissä.)


Lateraali l

l reaalistuu tavallisesti <soinnillisena <medioalveolaarisena lateraalina. Se tarkoittaa, että äänihuulet värähtelevät, kielen kärki painuu alveolien eli hammasvallin keskikohtaan ja kielen laiteet painuvat kokoon, niin että ilma pääsee kulkemaan kielen molemmilta puolilta ulos. Suomen l ääntyy samassa paikassa kuin r, d ja n.

Suomen l esiintyy sekä sanan alussa että lopussa, ja sanan sisässä se voi olla joko lyhyt tai pitkä, esim. laulu, sammal, kelo, kello. Se ääntyy periaatteessa samalla tavalla kaikissa asemissa, mutta vokaaliympäristö vaikuttaa sen laatuun ja paikkaan jonkin verran. >Etuvokaalien yhteydessä l on heleä, esim. tele, tili, tyly, täällä, Töölö, töllöttää, levy, lima, lykätä, lämmin, löytää, sävel, kyynel, takavokaalien yhteydessä se on puolitumma, lievästi velaaristunut*, esim. talo, tola, talla, tollo, tullut, lava, loma, lupa, taival, askel.

Vaikka suomen l on vähän tummempi kuin esim. saksan ja ranskan l, se ei ole niin tumma kuin esim. englannin tavunloppuinen l, (vrt. engl. well, bill) tai venäjän kielen tumma l.

Suomen yleiskielessä l ei koskaan äänny palataalistuneena*, ei edes i:n tai j:n kanssa.

l-äänne ei myöskään äänny soinnittomana p:n tai k:n jäljessä kuten englannissa; vertaa esim. englannin sanoja plea, clue ja suomen sanoja kopla, plantaasi, klaani, Klaus.

Murteissa suomen l äännetään eri tavalla. Esimerkiksi Savon* ja Tampereen murteessa l on vahvasti palataalistunut (i- tai j-värinen). Yleisesti ottaen Etelä-Suomessa nuoriso käyttää tummempaa ällää kuin suomalaiset normaalisti. Tämä lienee amerikanenglannin vaikutusta.


Tremulantti r

r on soinnillinen medioalveolaarinen tremulantti. Se tarkoittaa, että äänihuulet värähtelevät ja että kielen kärki värähtelee alveoleja eli hammasvallia vasten. Suomen r ääntyy samassa paikassa kuin d, l, n. Huomattakoon, että suomalainen r ei äänny <uvulan avulla tai nielussa (kuten ranskalainen ja eteläruotsalainen r) eikä <frikatiivina (englantilainen r), vaan siinä on voimakkaat täryt, jotka saadaan aikaan kielen kärjen avulla.


Kuva: Suomen r-äänteessä värähtelee kielen kärki.

Suomen r esiintyy sanan alussa ja lopussa ja myös sanan sisässä sekä lyhyenä että pitkänä, esim. rakas, manner, paras, parras. Tavallisesti sanotaan, että lyhyessä ärrässä on noin kolme täryä, pitkässä ärrässä noin seitsemän.

Täryjen määrä vaihtelee kuitenkin mm. tavuaseman mukaan siten, että tavunloppuinen r on pitempi kuin tavunalkuinen; vrt. esim. sanoissa rikas ja parta. Muuten r ääntyy eri asemissa suunnilleen samanlaisena. Esim. rakas, rikas, reilu, Ararat, arvata, herne, virsu, vaara, traktori, varras, Harri, manner, sisar.

Vain s:n jäljessä r on erilainen: kielen kärki ei pääse tällöin värähtelemään; esim. yleisradio, varasryhmä, valasrannikko, rengasrikko, jänisrutto, Israel, Aatos Romppainen. Tällainen r on alveolaarinen frikatiivi.

Englantilaisten on hyvä huomata, että suomessa r ääntyy aina, vaikka se brittienglannissa jää ääntymättä pitkän vokaalin jäljessä. Vertaa esim. seuraavia sanoja:

englanti: hard, turn, cord
suomi: hartia, kerjätä, sormus, kurja, tyrnimarja, koordinoida

Kannattaa harjoitella r-äännettä aivan erityisesti myös seuraavanlaisissa tapauksissa, joissa se muodostaa toisen konsonantin kanssa konsonanttiyhtymän: saarna, hiirenvirna, Kaarlo, kurlata, parta, kerta, parka, perkaan, sarka, varsa, kursorinen, Arja, harja, korjata, kurjet, arpa jne.

Vaikeimmilta tuntuvat aluksi yleensä

  • sanat, joissa r on sanan lopussa, esim. kaunotar, manner

  • sanat, joissa on kaksi r-äännettä eri tavuissa, esim. muurari, ritari, parturi

  • sanat, joissa on myös l, esim. laituri, ritilä, releet, ralli, loru

  • sanat, joissa r on kolmen konsonantin yhtymässä, esim. Kirsti, myrsky, hartsi, korpraali.

1.5 Suomen konsonanttisysteemi <Edellinen 1.5.4 Likvidat l, r Seuraava> 1.6 Suomen vokaalisysteemi

Verkkokielioppi: © Finn Lectura / Erkki Savolainen 2001