Etusivu Sisällys Hakemisto

Äänneoppi

Muoto-oppi Lauseoppi <Edellinen Seuraava>

1.3.1 Soinnilliset ja soinnittomat äänteet

>Harjoitustehtäviä (mene sivulle)

 

Puheen äänteet ovat soinnillisia tai soinnittomia. Äänne on soinnillinen, jos äänihuulet värähtelevät. Värähtelyn voi tuntea, jos painaa sormenpäät kevyesti kaulalle. Soinnillisilla äänteillä on sävel, joten niitä voi laulaa. Muut äänteet ovat soinnittomia.

Soinnillisina ääntyvät tavallisesti vokaalit sekä eräät konsonantit (d, m, n, h, l, r, v, j). Soinnittomia ovat p, t, k, s. Konsonantti h voi olla joko soinnillinen tai soinniton. Jos puhutaan kuiskaten, kaikki äänteet ovat soinnittomia.

 

Kuva: Kurkunpään osat ylhäältä katsottuna

Äänihuulet ovat kiinnittyneet kurkunpäätä suojaavaan kilpirustoon. Äänihuulia on kaksi. Ne ovat lihasta, ja niiden pituus on 1,5–2,5 cm. Takaa niskan puolelta äänihuulet ovat kiinnittyneet kumpikin omaan rustoonsa, kannurustoon. Äänihuulten välissä on äänirako eli glottis. Äänirako on usein muodoltaan ylhäältä päin nähtynä tasasivuinen teräväkulmainen kolmio, jonka terävä kulma on kaulan puolella ja kanta niskan puolella.

Kun ihminen haluaa ilmavirran synnyttävän ääntä kurkunpäässä, hän säätää kannusrustot ja äänihuulet puheelle otolliseen asentoon. Tästä säädöstä riippuu paitsi se, syntyykö ääntä vai ei, myös se, onko syntyvä puhe normaalipuhetta vai kuiskausta. Lisäksi äänihuulia voidaan käyttää normaalipuheessa erottamaan toisistaan soinnilliset ja soinnittomat äänteet. (Wiik 1981*.)

 

1.3 Äänteiden foneettinen kuvaus 1.3.1 Soinnilliset ja soinnittomat... Seuraava> 1.4 Kielten foneemisysteemeistä

Verkkokielioppi: © Finn Lectura / Erkki Savolainen 2001