Etusivu Sisällys Hakemisto

Äänneoppi

Muoto-oppi Lauseoppi <Edellinen Seuraava>

1.1.4 Kirjoitus

Tällä sivulla:
Yleistä | Ortografia eli oikeinkirjoitus | Yksi äänne – useita kirjaimia | Useita äänteitä – yksi kirjain | Fonemaattinen ortografia | Suomen ortografia | Foneettinen kirjoitus | audio.GIF (76 bytes) Ääniesimerkit (merkitty tekstissä vihreällä)

 

Yleistä

Kirjoitus on ihmiskunnan tärkein keksintö. Kirjoituksen tärkein tehtävä lienee mnemoninen: kirjoitus tukee muistia. Sen avulla voidaan lisäksi kommunikoida kauas, paitsi pitkien matkojen taakse, myös aikojen taa, sukupolvien yli.

Kirjoitus, joka on vakiintunut tietyn kielen kuvaamiseen, on oikeinkirjoitusta eli ortografiaa. Se on sidoksissa siihen kieleen, jota se kuvaa. Esim. latinalaiset kirjaimet luetaan aivan eri äänteinä mm. englannin, ruotsin ja suomen kielessä. Kirjoitus, joka kuvaa, miten kieltä äännetään, on foneettista kirjoitusta.

(Ääniesimerkit kuuluvat tässä kielittäin, eri järjestyksessä kuin esimerkkisanat ovat tekstissä..)


Ortografia eli oikeinkirjoitus

Eri kielissä käytetään erilaisia kirjoitusjärjestelmiä, useissa kielissä käytetään jopa eri kirjoitussysteemejä rinnakkain*. Morfeemikirjoituksessa* (käytössä esimerkiksi kiinassa) yksi merkki tarkoittaa yhtä morfeemia (kiinassa usein yksitavuista sanaa). Tavukirjoituksessa* (jollaisia on käytössä esimerkiksi korean, amharan ja japanin kielessä) yksi merkki vastaa yhtä tavua. Kolmas kirjoitustyyppi on alfabeettinen kirjoitus eli äännekirjoitus, jossa yksi kirjain (grafeemi) periaatteessa tarkoittaa yhtä äännettä.

Kirjoitus on kulkenut pitkän matkan kuvakirjoituksesta sana- ja tavukirjoituksen kautta äännekirjoitukseen. Äännekirjoitus syntyi ilmeisesti kreikkalaisessa kultuurissa 800–1000 eKr.


Yksi äänne – useita kirjaimia

Äännekirjoitustakin on monenlaista. On sellaisia kieliä, joissa yhtä äännettä merkitään useamman kirjaimen yhdistelmällä. Esimerkiksi saksan kielessä [š]-äänne kirjoitetaan kolmella kirjaimella: sch (esim. Schule 'koulu').

Ruotsin kielessä [š] voidaan kirjoittaa useilla eri tavoilla, kuten esim. sanoissa skär 'leikkaa', stjärna 'tähti', sju 'seitsemän', garage 'autotalli', schack 'sakki', show 'show'.

Englannissa sama äänne [š] merkitään useimmiten kirjainyhdistelmällä sh (esim. shell 'simpukka'), mutta huomaa myös esim. sellaiset sanat kuin nation, patient.


Useita äänteitä – yksi kirjain

Toisaalta on myös mahdollista, että useamman äänteen merkitsemiseen käytetään vain yhtä kirjainta. Näin on mm. englannin kielessä: sanoissa sale ja hate a-kirjain ääntyy ei-diftongina.

On sellaisiakin kieliä, joissa kirjaimilla merkitään vain konsonantit. Näin tehdään esimerkiksi arabian ja heprean kielen kirjoituksessa, jossa vokaalit joko jätetään merkitsemättä tai merkitään konsonanttien etu-, taka-, ylä- tai alapuolelle.

Useissa kielissä on käytössä sekamuotoinen kirjoitus (esim. kiinassa), jossa on esim. käsitemerkkejä ja ääntämistä ohjaavia foneettisia merkkejä yhdessä.


Fonemaattinen ortografia

Paras ortografia on fonemaattista. Tällöin merkitään kirjoituksessa vain ne erot, jotka ovat merkityksen kannalta olennaisia. Ideaalinen ortografia merkitsee kielen jokaisen foneemin omalla merkillään. Erilaisia <allofoneja ei eroteta, koska niiden erottaminen ei ole tärkeää. Tällainen ortografia on systemaattinen, helppo oppia ja helppo käyttää. Suomen kielen oikeinkirjoitus on lähes ihanteellinen tässä suhteessa.


Suomen ortografia

Kielen ortografian tarkoitus ei ole kuvata ääntämistä tarkasti. Kielten oikeinkirjoitus ei siis ole foneettista, mutta olisi hyvä, jos se olisi foneemista. Suomen kielen oikeinkirjoitus on. Sen pääperiaatteisiin kuuluu, että jokaista foneemia varten on oma merkintätapansa, tavallisesti yksi kirjain, eikä foneemin eri allofoneja osoiteta. Huomaa kuitenkin, että >/h/-foneemia (äng) merkitään kahdella kirjaimella, ng, esim. langat, tango.

Lisäksi suomen ortografian pääperiaatteisiin kuuluu, että foneemin kvantiteetti erotetaan siten, että lyhyt kvantiteetti merkitään yhdellä ja pitkä kahdella kirjaimella (esim. puropuuro).

Suomen oikeinkirjoituksessa ei myöskään käytetä sellaisia kirjainmerkkejä, joille ei ole sanassa vastaavaa äännettä.


Foneettinen kirjoitus

>Foneettisten kirjoitusjärjestelmien avulla voidaan kaikkien kielten ääntämystä kuvata sellaisilla merkeillä, jotka eivät ole sidoksissa mihinkään tiettyyn kieleen. Foneettisen kirjoitusjärjestelmän avulla puhetta voidaan litteroida (transkriboida, kirjaintaa) eli kirjoittaa sellaiseen muotoon, josta näkee, miten puhetta on äännetty.

Foneettisessa kirjoituksessa käytetään yleensä tavallisia tuttuja kirjaimia sekä tarpeen mukaan diakriittisiä merkkejä eli >tarkkeita osoittamaan tarkempaa artikulaatiota.

Foneettisia kirjoitusjärjestelmiä on useita. International Phonetic Alphabet eli >IPA on järjestelmä, jota käytetään nykyään hyvin laajalti eri kielten ääntämyksen transkriboimiseen. Se on tuttu vieraiden kielten oppikirjoista ja sanakirjoista. Suomalais-ugrilaisten kielten kuvaamiseen on kehitetty oma suomalais-ugrilainen transkriptiojärjestelmä, >SUT (FUT).

 

1.1 Fonetiikan ja fonologian perus... <Edellinen 1.1.4 Kirjoitus 1.2 Puheen tuottaminen...

Verkkokielioppi: © Finn Lectura / Erkki Savolainen 2001