1.9.2 Assimilaatio
Tällä sivulla:
Yleistä | Nasaaliassimilaatio
| Vokaaliharmonia | Totaalinen ja partiaalinen assimilaatio
| Ääninäytteet (merkitty tekstissä
vihreällä) | >Harjoitustehtäviä
(mene sivulle)
Assimilaatiossa toinen äänne muuttaa toista äännettä
samanlaise(mma)ksi, kuin se itse on. Assimilaatiota voidaan erottaa eri tyyppejä
vaikutussuunnan ja etäisyyden mukaan sekä sen mukaan, muuttuuko äänne kokonaan vai
osittain assimiloivan äänteen kaltaiseksi. Vaikutussuunnan mukaan erotetaan regressiivistä
eli taaksepäin suuntautuvaa ja progressiivista eli eteenpäin
suuntautuvaa assimilaatiota. Regressiivinen assimilaatio on tavallisempaa kuin
progressiivinen.
Suomen kielessä on havaittavissa monenlaista assimilaatiota. Osa
ilmiöistä tapahtuu jatkuvasti ja näkyy ääntämyksessä vaihteluina, osa on kielen
historiassa tapahtuneita assimilaatioita, jotka huomataan vain, jos katsotaan asiaa
historialliselta kannalta. Suomen fonetiikan kannalta tärkeimmät assimilaatiot ovat
nasaaliassimilaatio ja vokaaliharmonia eli vokaalisointu.
Sananloppuinen <n
assimiloituu seuraavan konsonantin kanssa homorgaaniseksi (artikulaatiopaikka muuttuu
samaksi): <bilabiaaliseksi bilabiaalisen
konsonantin edellä, esim. pojan maila
[pojam maila], pojan pallo [pojam
pallo], menen pois [menem pois]; <palataaliseksi palataalisen
konsonantin edellä, esim. pojan kaveri
[pojah kaveri],
menenkin
kotiin [menehkih
kotiin] sekä dentilabiaaliseksi dentilabiaalisen konsonantin edellä, esim.
pojan viulu, pojan
fasaani.
Dentaalin edellä n voi assimiloitua kokonaankin, varsinkin
nopeassa puheessa, esim. meren
rannalle
[merer rannalle], minä
menen Lahteen [minä menel lahteen].
Huom. myös sanat samanlainen
[samallainen], kaikenlainen
[kaikellainen], suurenmoinen [suuremmoinen].
Arkisessa puhekielessä myös sananloppuinen t assimiloituu usein
seuraavan sanan alkukonsonantin kanssa, aivan erityisesti sellaisissa hyvin tavallisissa
ilmauksissa kuin >aktiivin 2.
partisiipin muodoissa ja sanassa nyt. Esim. en saanut sitä [en saanus
sitä], ei se tiennyt mitään [ei se tiennym mitään], nyt se tulee [nys
se tulee], nyt pojat [nyp pojat]. Huolellisessa artikulaatiossa t säilyy:
[en saanut sitä].
Myös vokaaliharmonia eli <vokaalisointu
voidaan nähdä assimilaationa: >suffiksin
sointuvokaali assimiloituu >sanavartalon
vokaalien mukaan. Jos sanavartalo on takavokaalinen, suffiksin vokaalikin on takavokaali.
Jos taas sanavartalossa on etuvokaaleja, suffiksissakin on, esim. tie+llä, mutta kadu+lla,
puu+hun, mutta pyy+hyn.
Nasaaliassimilaatio on kontaktiassimilaatiota, koska assimiloiva äänne
on kosketuksessa assimiloituvan äänteen kanssa. Vokaaliharmonia on useimmiten dilaatiota
eli etäassimilaatiota, koska assimiloiva äänne vaikuttaa assimiloituvaan äänteeseen
muiden äänteiden ylitse.
Assimilaatio voi olla tyypiltään joko totaalista eli
täydellistä tai partiaalista eli osittaista, esim. tapauksessa pojan
maila [pojam maila] assimilaatio on täydellistä, mutta esim. tapauksessa pojan
pallo [pojam pallo] sananloppuinen n muuttuu vain osittain.
Suomen morfologiassa on runsaasti merkkejä totaalisesta assimilaatiosta, esim.
aktiivin 2. partisiipin muodot, joissa tunnus on liittynyt >konsonanttivartaloon, kuten pelät+nyt
> pelännyt, pur+nut > purrut, tul+nut > tullut.
|