Etusivu Sisällys Hakemisto

Äänneoppi

Muoto-oppi Lauseoppi <Edellinen Seuraava>

1.9.2 Assimilaatio

Tällä sivulla:
Yleistä | Nasaaliassimilaatio | Vokaaliharmonia | Totaalinen ja partiaalinen assimilaatio | audio.GIF (76 bytes) Ääninäytteet (merkitty tekstissä vihreällä) | >Harjoitustehtäviä (mene sivulle)

 

Yleistä

Assimilaatiossa toinen äänne muuttaa toista äännettä samanlaise(mma)ksi, kuin se itse on. Assimilaatiota voidaan erottaa eri tyyppejä vaikutussuunnan ja etäisyyden mukaan sekä sen mukaan, muuttuuko äänne kokonaan vai osittain assimiloivan äänteen kaltaiseksi. Vaikutussuunnan mukaan erotetaan regressiivistä eli taaksepäin suuntautuvaa ja progressiivista eli eteenpäin suuntautuvaa assimilaatiota. Regressiivinen assimilaatio on tavallisempaa kuin progressiivinen.

Suomen kielessä on havaittavissa monenlaista assimilaatiota. Osa ilmiöistä tapahtuu jatkuvasti ja näkyy ääntämyksessä vaihteluina, osa on kielen historiassa tapahtuneita assimilaatioita, jotka huomataan vain, jos katsotaan asiaa historialliselta kannalta. Suomen fonetiikan kannalta tärkeimmät assimilaatiot ovat nasaaliassimilaatio ja vokaaliharmonia eli vokaalisointu.


Nasaaliassimilaatio

Sananloppuinen <n assimiloituu seuraavan konsonantin kanssa homorgaaniseksi (artikulaatiopaikka muuttuu samaksi): <bilabiaaliseksi bilabiaalisen konsonantin edellä, esim. pojan maila [pojam maila], pojan pallo [pojam pallo], menen pois [menem pois]; <palataaliseksi palataalisen konsonantin edellä, esim. pojan kaveri [pojah kaveri], menenkin kotiin [menehkih kotiin] sekä dentilabiaaliseksi dentilabiaalisen konsonantin edellä, esim. pojan viulu, pojan fasaani.

Dentaalin edellä n voi assimiloitua kokonaankin, varsinkin nopeassa puheessa, esim. meren rannalle [merer rannalle], minä menen Lahteen [minä menel lahteen].

Huom. myös sanat samanlainen [samallainen], kaikenlainen [kaikellainen], suurenmoinen [suuremmoinen].

Arkisessa puhekielessä myös sananloppuinen t assimiloituu usein seuraavan sanan alkukonsonantin kanssa, aivan erityisesti sellaisissa hyvin tavallisissa ilmauksissa kuin >aktiivin 2. partisiipin muodoissa ja sanassa nyt. Esim. en saanut sitä [en saanus sitä], ei se tiennyt mitään [ei se tiennym mitään], nyt se tulee [nys se tulee], nyt pojat [nyp pojat]. Huolellisessa artikulaatiossa t säilyy: [en saanut sitä].


Vokaaliharmonia

Myös vokaaliharmonia eli <vokaalisointu voidaan nähdä assimilaationa: >suffiksin sointuvokaali assimiloituu >sanavartalon vokaalien mukaan. Jos sanavartalo on takavokaalinen, suffiksin vokaalikin on takavokaali. Jos taas sanavartalossa on etuvokaaleja, suffiksissakin on, esim. tie+llä, mutta kadu+lla, puu+hun, mutta pyy+hyn.

Nasaaliassimilaatio on kontaktiassimilaatiota, koska assimiloiva äänne on kosketuksessa assimiloituvan äänteen kanssa. Vokaaliharmonia on useimmiten dilaatiota eli etäassimilaatiota, koska assimiloiva äänne vaikuttaa assimiloituvaan äänteeseen muiden äänteiden ylitse.


Totaalinen ja partiaalinen assimilaatio

Assimilaatio voi olla tyypiltään joko totaalista eli täydellistä tai partiaalista eli osittaista, esim. tapauksessa pojan maila [pojam maila] assimilaatio on täydellistä, mutta esim. tapauksessa pojan pallo [pojam pallo] sananloppuinen n muuttuu vain osittain.

Suomen morfologiassa on runsaasti merkkejä totaalisesta assimilaatiosta, esim. aktiivin 2. partisiipin muodot, joissa tunnus on liittynyt >konsonanttivartaloon, kuten pelät+nyt > pelännyt, pur+nut > purrut, tul+nut > tullut.
 

1.9 Kirjoituksen ja ääntämisen... <Edellinen 1.9.2 Assimilaatio 1.10 Foneettiset kirjoitus...

Verkkokielioppi: © Finn Lectura / Erkki Savolainen 2001