1.7.1 Kvantiteetti
Tällä sivulla:
Yleistä | Fysikaalinen
kvantiteetti | Auditiivinen kvantiteetti | Distinktiivinen kvantiteetti | >Harjoitustehtäviä (mene sivulle) |
Ääniesimerkit (merkitty tekstissä
vihreällä)
Äänteiden kuvauksen kannalta ei ole tärkeää esittää ainoastaan
äänteiden kvaliteetti, laatu; on tarpeen kiinnittää huomio myös siihen, kuinka pitkiä
äänteet ovat eli mikä äänteiden kvantiteetti on. Kvantiteettia voidaan tarkastella
ainakin kolmesta näkökulmasta, ja tällöin erotetaan fysikaalinen, auditiivinen
ja lingvistinen eli distinktiivinen kvantiteetti.
(Ääniesimerkit kuuluvat tässä kielittäin, eri järjestyksessä kuin
esimerkkisanat ovat tekstissä.)
Kvantiteettia voidaan mitata fysikaalisesti akustisilla mittauslaitteilla.
Niiden avulla jokaisen puheessa esiintyvän äänteen kesto saadaan selville sadasosa- tai
tuhannesosasekunteina. Näin on saatu selville mm., että äänteillä on ominaiskesto,
joka riippuu niiden artikulaatiosta. Äänteiden kestoon vaikuttaa mm. äänneympäristö,
äänteiden asema sanassa sekä sanan pituus.
Erilaisten äänteiden pituusasteista voidaan erottaa kuulon avulla
ainakin, että on olemassa lyhyitä ja pitkiä äänteitä. Se, miten tarkasti
kielenopiskelija pystyy kuulemaan äänteiden pituuden, riippuu siitä, onko pituus
tärkeätä kuulla hänen omassa äidinkielessään.
Esim. englannissa sanojen
feel
ja fill ero perustuu englantilaisten
mielestä vokaalin kvaliteettiin: englantilainen kuulee näissä sanoissa erilaiset
vokaalit. Suomalainen taas kuulee sanoissa samanlaisen vokaalin, mutta ensimmäisessä
sanassa hän kuulee vokaalin pitkänä ja toisessa lyhyenä.
Suomen kielessä äänteiden kvantiteetilla on <distinktiivinen
funktio eli kvantiteettieroihin pohjautuu merkityseroja. Konsonanteilla ja vokaaleilla on
fonologisesti kaksi kvantiteettia, lyhyt ja pitkä. Jos äänteen kvantiteetti vaihtuu,
sanan merkitys muuttuu. Suomen oikeinkirjoituksessa lyhyt kvantiteetti
merkitään yhdellä kirjaimella, pitkä kvantiteetti kahdella
kirjaimella.
Esimerkkejä distinktiivisestä kvantiteetista:
muta, muuta, mutaa, mutta, muuttaa
tule, tulee, tuulee, tullee, tuullee, (ei) tulle, (ei) tuulle
taka, takka, taakka, takaa, taakkaa
aatelinen, aatteellinen
Suomen kielen vokaaleista kaikki kahdeksan voivat esiintyä sekä lyhyinä
että pitkinä. Lyhyt vokaali erityisesti sanan lopussa on hyvin lyhyt mutta ei kuitenkaan
redusoitunut*. Vokaalien
kvaliteetti säilyy pitkässä kvantiteetissa. Pitkät vokaalit eivät äänny diftongeina
(paitsi eräissä murteissa*, esim. savolaismurteissa* maa [moa], [mua] yms.). Konsonanteista
voivat olla pitkiä muut paitsi v, j, d, h.
Esimerkiksi italian kielessäkin kvantiteetti on distinktiivinen
konsonanteissa, esim. notte 'yö'
note 'nuotit',
canne 'kepit'
cane
'koira', samoin albaniassa, esim. pulla 'postimerkki' pula 'kana'.
Ranskan kielessäkin on joitakin <minimipareja,
joita erottaa äänteen lyhyt/pitkä kvantiteetti, esim. r rr minimiparissa
mourais mourrais
ja j jj sanoissa croyons
croyions, mutta ranskassa
kvantiteettioppositio on hyvin harvinainen.
Suomessa on paljon sellaisia sanoja, joissa on peräkkäin pitkiä
äänteitä, esim. auttaa, saarnaamaan, kasteeseen, konsonanttiin. Tämä on monen
ulkomaalaisen mielestä erityisen vaikea asia oppia. Ulkomaalaisen on usein vaikea
tunnistaa suomen lyhyitä konsonantteja ja pitkiä vokaaleja painottomissa tavuissa.
Ulkomaalaisen saattaa olla vielä vaikeampi kuulla konsonanttien kuin vokaalien
kvantiteettiero suomen kielessä, koska kuulijat yleensä kuulevat herkemmin vokaalien
kuin konsonanttien kvantiteettivaihtelun.
Kvantiteetti murteissa
Useissa suomen murteissa* äänteiden kvantiteetti on erilainen kuin yleiskielessä.
Konsonantit äännetään usein pitkinä eräissä sellaisissa tapauksissa, joissa ne
yleiskielessä ovat lyhyitä, esim. sekaan [sekkaan], pitää [pittää], sanoo
[sannoo], kotiin [kottiin], lisää [lissää], taloon [talloon], pihaan
[pihhaan], herään [herrään], ihmettelee [ihmettellee].
Tämä ilmiö, että konsonantit pitenevät tietyissä tapauksissa, on
nimeltään geminaatio. Toisaalta eräissä murteissa* tiettyjä yleiskielen pitkiä konsonantteja vastaakin
lyhyt, esim. päälle [pääle], soinnillinen [soiniline], ihmeellinen
[ihmeeline], täynnä [täynä].
Eräissä murteissa, erityisesti lounaismurteissa*, pitkät vokaalit ääntyvät lyhempinä kuin
yleiskielessä, niin että vokaalia voidaan luonnehtia lyhyeksi tai puolipitkäksi,
esim. kalaa [kala] tai [kalà], taloon [talon] tai [talòn].
Tavujen kvantiteetti
Myös >tavuilla on kaksi kvantiteettia.
Jokainen lyhyeen vokaaliin loppuva tavu on lyhyt tavu (esim. kä-si,
ma-ta-la, ä-re-ä). Pitkä tavu voi päättyä pitkään vokaaliin,
diftongiin tai konsonanttiin (esim. ai-koo, ran-taan, aa-mui-hin).
Lyhyet ja pitkät tavut on tärkeä osata tunnistaa morfologian vuoksi, sillä tavun
pituus vaikuttaa eräissä tapauksissa (monikon >partitiivissa ja monikon >genetiivissä)
taivutussuffiksin valintaan.
|