3.1.1 Kielen yksiköt

Tällä sivulla:
Yleistä | Lauseke | Lause | Virke

Yleistä

Kieliopin jako <fonologiaan, <morfologiaan ja syntaksiin vastaa kielen eri tasoja: äänne-, muoto- ja lausetasoa. Kielen tasot ovat keskenään hierarkkisia ja rakentuvat toistensa varaan.

Syntaksissa tarvittavia kielen kuvauksen yksikköjä ovat <morfeemin ja <sanan lisäksi lauseke, lause ja virke.

Kuva 1. Kielen yksiköiden hierarkkisuus

Lauseke on lauseen rakenneosa. Se voi olla yksi sana tai peräkkäisten sanojen liitto, joka koostuu pääsanasta* ja yhdestä tai useammasta määritteestä. Lauseke on siten kielen yksikköjen hierarkiassa sanan ja lauseen välillä. Esimerkkejä lausekkeista:

kirja, paksuna kirjana, kirja, jota rakastan; se; 
korkea, erittäin korkealla, 10 metriä korkeaksi; 10 metriä;
myöhään, hyvin myöhään; ilman autoa, ystävieni kanssa

Sana on lauseen jäsen vain lausekkeen kautta. Pääsana määrää lausekkeen >syntaktisen tehtävän. Pääsanana voi olla eri sanaluokkiin kuuluva sana. Suomen kielessä ovat tärkeitä nominilausekkeet ja adjektiivilausekkeet (Kieli ja sen kieliopit 1994*).

Nominilauseke

Nominilausekkeen pääsanana on substantiivi (esim. paksu kirja; runo, josta pidän). Nominilausekkeessa substantiivin määritteet ovat >attribuutteja. Nominilauseke voi olla myös pelkkä pronomini (esim. hän, se, nuo).

Nominilauseke-termi on sikäli hankala, että suomen kieliopissa <nomineilla tarkoitetaan sija- ja omistusmuodoissa taipuvia sanoja, joita ovat substantiivien lisäksi myös adjektiivit, numeraalit ja pronominit. Termi "nominilauseke" (NP) kattaa tarkasti ottaen vain substantiivipääsanan sisältävät lausekkeet. (Karlsson 1994*.)

Oheisessa kuvassa nominilausekkeet ovat muiden lausekkeiden osana (Hakulinen – Karlsson 1979*).

Kuva 2. Nominilauseke muiden lausekkeiden osana

Adjektiivilauseke

Adjektiivilausekkeen pääsanana on adjektiivi (esim. erittäin korkea). Adjektiivilausekkeen pääsana-adjektiiviin voi liittyä etumääritteenä jokin intensifikaattori (erittäin, hyvin, melko, sangen). Adjektiivien intensifikaattoreita on vanhastaan pidetty adverbien alaryhmänä, joskus myös itsenäisenä sanaluokkana, ad-adjektiiveina (Ad-A). (Karlsson 1994*.)

Oheisessa kuvassa adjektiivilausekkeet ovat muiden lausekkeiden osana (Hakulinen – Karlsson 1979*).

Kuva 3. Adjektiivilauseke muiden lausekkeiden osana

Lausekkeelle on ominaista hyvin suuri kiinteys. Jos esimerkiksi vaihdetaan lauseen sanajärjestystä*, koko lauseke siirtyy uuteen paikkaan sellaisenaan: sitä ei voi yleensä hajottaa. Esim.

Pidän hyvin paljon vanhoista runoista. 
Vanhoista runoista pidän hyvin paljon.
Hyvin paljon pidän vanhoista runoista.

Verbilauseke

Verbi ei suomessa esiinny lausekkeen pääsanana; se voi liikkua yksin ilman määritteitään. (Esim. Olen monta kertaa halunnut hänet tavata.) Suomessa ei sillä perusteella olisikaan verbilauseketta. Verbilauseke sopii parhaiten kuvaamaan sellaisten kielten verbirakenteita, joissa on kiinteä sanajärjestys, kuten englannissa. Suomen verbilausekkeella ei ole samaa sisäistä koheesiota kuin nominilausekkeella ja adjektiivilausekkeella.

Kun verbiä seuraa pakollisena määritteenä >objekti, >predikatiivi tai >valenssiadverbiaali, hahmottuu verbilauseke suomessakin melko selvästi (Hakulinen – Karlsson 1979*):

Kuva 4. Verbilausekkeen perustapauksia

Lause

Lause on kielen rakenteellinen yksikkö, jossa on <finiittiverbi ja jonka osia sitovat toisiinsa lauseenjäsensuhteet. Lauseen prototyyppinä* eli perusmuotona voidaan pitää aktiivista toimintalausetta (Kieli ja sen kieliopit 1994*), esim.

Pirkko hiihtää.
Kuljettaja ajoi taksin oven eteen.
Isompi tytöistä auttoi pienempää.

Lauseet ovat yksinkertaisia tai yhdyslauseita. Yksinkertaisessa lauseessa (yksinäislauseessa) on vain yksi lause, yhdyslauseet koostuvat useammasta yksinkertaisesta lauseesta. Yhdyslauseessa lause voi olla toiseen lauseeseen nähden alisteinen tai rinnasteinen.

Alisteiset lauseet

Alisteinen eli sivulause on lauseenjäsensuhteessa hallitsevaan eli päälauseeseen nähden (Hakulinen – Karlsson 1979*).

Kuva 5. Alistus eli subordinaatio

Esimerkkejä alisteisista lauseista:

Hallitus esittää, että maksuja korotetaan.
Jäin kotiin, koska olin sairas.
Kun heräsin, aurinko oli jo noussut.
Jos saisit valita, mitä tekisit?

Rinnasteiset lauseet

Rinnasteiset lauseet eivät ole keskenään lauseenjäsensuhteessa (Hakulinen – Karlsson 1979*).

Kuva 6. Rinnastus eli koordinaatio

Esimerkkejä yhdyslauseista, joiden osat ovat rinnasteisia:

Aurinko paistaa ja linnut laulavat.
Eilen satoi, mutta tänään paistaa aurinko.

Käsite yhdysrakenne tarkoittaa paitsi yhdyslauseita myös sellaisia lauseita, joissa on <ei-finiittinen verbinmuoto. Alisteista lausetta korvaamassa on usein jokin >lauseenvastike, esim.

Näyttää tulevan sade.     Vrt. Näyttää, että tulee sade.
Kaatuessaan vene hajosi.  Vrt. Kun vene kaatui, se hajosi.

Päälauseet ja sivulauseet

Lauseet ovat joko päälauseita tai sivulauseita. Sellaiset lauseet, jotka eivät ole mihinkään lauseeseen nähden alisteisia, ovat päälauseita, ja lauseet, jotka ovat johonkin toiseen lauseeseen nähden alisteisia, ovat sivulauseita.

Sivulauseet jaetaan aloitussanansa mukaan kolmeen ryhmään:

Konjunktiolause alkaa <alistuskonjunktiolla, esim. Jos lähdet, rupean itkemään.
Relatiivilause alkaa relatiivisanalla, varsinkin <relatiivipronomimilla, esim. Tuo on se veljeni, joka on opettaja.
Epäsuora kysymyslause alkaa kysymyssanalla, esim. Mieti tarkkaan, oletko tehnyt jonkin virheen.

Jyrkkää kahtiajakoa pää- ja sivulauseiden välillä ei voida tehdä. Esimerkiksi sillä-konjunktio ei ole selvästi alistus- eikä rinnastuskonjunktio (esim. Jäin kotiin, sillä olin sairas).

Jokaisessa virkkeessä tulee olla ainakin yksi päälause, mutta virkkeen pääasia voi sisältyä myös alisteiseen että-lauseeseen, esim. Arvelen, että huomenna sataa.

Monissa tekstityypeissä esiintyy sellaisia vaillinaisia lauseita, joista puuttuu lauseen perustuntomerkki, finiittiverbi. Tällaisia on mm. tervehdyksissä ja muissa vakiintuneissa sanonnoissa sekä lehtien otsikoissa ja mainosteksteissä (Karlsson 1994), esim. Terve! Hyvää yötä. Ennuste huomiseksi. Meiltä yhteishintaan 6990 mk. (Ks. erikseen >lausemaisuuden asteista.)

Virke

Virke on kirjoitetussa tekstissä esiintyvä semanttinen kokonaisuus, joka erottuu tekstuaaliseksi ja ortografiseksi* yksiköksi. Samassa virkkeessä mainitut asiat muodostavat ajatuksellisen kokonaisuuden. Muodoltaan virke voi olla yksinkertainen tai yhdyslause, elliptinen lause* tai useamman toisiinsa liittyneen lauseen ketju.

Puheessa virkettä vastaa lausuma* (Kieli ja sen kieliopit 1994*). Lausuman, samoin kuin virkkeen, voi tilanteen mukaisesti muodostaa yksi sanakin esimerkiksi tervehdyksissä ja vastauksissa, mutta toisaalta lausuma voi käsittää yhden tai useamman lauseen.

Lause ei ole selväpiirteinen puheen yksikkö. Kirjoitettu kieli on jäsentyneempää ja normitetumpaa kuin puhe. Puhujalla ei ole samanlaista mahdollisuutta kuin kirjoittajalla suunnitella sanottavaansa ennalta. Lausetta alemmalla lausekkeiden tasolla puhekieli ja kirjoitettu kieli ovat syntaktisesti lähempänä toisiaan. (Karlsson 1994*.)