Frikatiivit

1.5.3 Frikatiivit s, h, (f, š)

Yleistä

Frikatiivissa ilma virtaa suusta ulos niin, että syntyy selvästi kuuluva friktio eli hankaushäly. Frikatiivit voivat olla kahdenlaisia sen mukaan, muodostaako kieli kourun vai ei. Jos kieli muodostaa kourun frikatiivia äännettäessä, syntyy sibilantti. Tähän ryhmään kuuluvat kaikki erilaiset s-äänteet. Muut frikatiivit ovat spirantteja, esim. f ja h sanoissa farkut ja hame.

(Ääniesimerkit kuuluvat tässä kielittäin, eri järjestyksessä kuin esimerkkisanat ovat tekstissä.)

Soinniton alveolaarinen sibilantti s

s reaalistuu tavallisesti <soinnittomana <medioalveolaarisena (tai prealveolaarisena) sibilanttina. Suomalaista s:ää äännettäessä kieli painuu lievälle suppealle kourulle ja lähenee alveolien etu- tai keskiosaa. Kielen ja hampaiden välistä purkautuu friktio. Äänihuulet eivät värähtele.

Kuva: s:n ja suhu-s:n artikulaation erot

Vokaalit, erityisesti >labiaalivokaalit, vaikuttavat s-äänteen laatuun: vrt. sissi – sussu, pesä – pusu, sika – suku.

Suomen kieleen on tullut muutamia lainasanoja*, joissa on š ("suhu-äs", väljä sibilantti), esim. šaahi, šakki, šamaani, šantung, šeikki, šeriffi, šinto, šokki, šekki, geiša, kašmir.

Kuitenkin oppositio s – š on vain marginaalinen, koska <minimipareja on kovin vähän, sakki – šakki. Yleensä suomen puhujat korvaavat lainasanojen š:t s-äänteellä, esim. šakki > [sakki] jne.

Suomalainen s on erilainen kuin eurooppalaisten kielten s:

1) suomalaisessa ässässä kielen kärki nousee aina ylös hampaiden taakse
2) suomalainen s ei muutu selvästi soinnilliseksi vokaalien välissä
3) se on vähän lyhempi kuin esim. englantilaisen s
4) se ei ole niin "terävä" kuin esim. saksan, ruotsin tai englannin s.

Saksalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset voivat ääntää s:n joskus siten, että kielen kärki painuu alahampaita vasten. Suomen kielen ässän ääntämiseen tämä ei kuulu. Suomalainen s ei ole soinnillinen vokaalien välissä eikä muuallakaan.

Huomaa siis esim. erot seuraavissa: saksa Wiese, Käse, suomi viisi [viisi], kuusi [kuusi]; saksa sechs [zeks], suomi seksi [seksi]; englanti is [i:z], easy, suomi kaunis [kaunis], kiitos [kiitos].

Tutkimuksissa on havaittu, että englantilainen s on pitempi kuin suomalainen. Kun englantilainen opettelee ääntämään suomen kieltä, hänen pitäisi siis lyhentää ässää aavistuksen verran, niin se kuulostaisi suomalaisemmalta.

Koska suomalaisen s:n artikulaatiopaikka on takaisempi kuin esim. useimmissa indoeurooppalaisissa kielissä, s kuulostaa helposti "paksulta"; ulkomaalainen voi joskus kuulla sen š:nä.

Laryngaalinen spirantti h

h on artikulaatiotavaltaan spirantti: h:ta äännettäessä ilmavirta hankautuu artikulaatiopaikan ahtauman kautta ja saa aikaan friktion eli hankaushälyn. Friktio on kuitenkin heikko, ja joskus h:ta on luonnehdittu jopa >puolivokaaliksi. h-foneemin artikulaatiopaikka vaihtelee äänneympäristön mukaan. Kurkunpää on h:n luonteenomaisin artikulaatiopaikka, ja siksi h:ta tavallisesti nimitetään laryngaaliksi eli <glottaaliksi .

Myös h:n sointi vaihtelee: se voi olla joko soinnillinen tai soinniton. Suomessa h ääntyy soinnittomana tavallisesti sanan alussa ja soinnittomassa äänneympäristössä, soinnillisena vokaalien välissä. Sama koskee useiden muidenkin kielten h:ta.

	soinniton h	soinnillinen h
suomi	haamu, hetki, hiiva, lähteä, mahdoton, kahvi	vaha, piha, sahata
ruotsi	hand, hund, hem, här	behöva
saksa	Haus, Herr	gehoben
englanti	hand, hit, hay	ahead

h:ta äännettäessä kieli artikuloi voimakkaasti ympäröivien äänteiden kanssa. Esim. i:n yhteydessä h ääntyy selvästi palataalistuneena*. Vertaa h-äänteitä esim. sanoissa haahka, kahta (syntyy <faryngaalinen friktio), hiihtää, pihka (friktio on <prepalataalinen) ja uhka, yhtä (friktio on lähinnä <labiaalinen).

h esiintyy suomessa sanan alussa ja sanan sisässä mutta ei lopussa (paitsi lainasanoissa, esim. Allah, ja interjektioissa, esim. huh).

Sanan sisässä h voi esiintyä 14 erilaisessa konsonanttiyhtymässä mutta ei >geminaattana. (Poikkeuksia ovat hihhuli 'erästä uskonlahkoa edustava henkilö' ja huudahdus huhhuh.) Esim. mahdoton, lahja, kiihko, mahla, velho, hahmo, lahna, vanha, tahra, tarha, lahti, vahva, ethän, patsashan.

Soinniton dentilabiaalinen spirantti f

f on soinniton dentilabiaalinen spirantti (frikatiivi), joka ääntyy siten, että yläetuhampaat ja alahuuli muodostavat tiukan raon, jota kautta ilma puhalletaan ulos. Suomen yleiskielessä f esiintyy vain lainasanoissa, esim. fakiiri, fiktio, fuuga, efekti, affektiivinen, raffinoida, offensiivi.