1.5.2 Nasaalit
m,
n, h
Tällä sivulla:
Yleistä | Soinnillinen
labiaalinasaali m | Soinnillinen
dentaalinasaali n |
Soinnillinen
palataalinasaali h |
 Ääniesimerkit
(merkitty tekstissä vihreällä)
Yleistä
Nasaalissa ilma pääsee kulkemaan nenän kautta, koska <nenäportti on auki, mutta ei suun kautta,
koska suuväylässä on klausuura eli sulkeuma. Nasaaleissa ja klusiileissa on siis
artikulaatiopaikalla samanlainen klausuura eli sulkeuma. Ero on siinä, että klusiileissa
ilma ei pääse hetkeen mitään kautta ulos, koska nenäportissa on toinen sulkeuma,
mutta nasaaleissa nenäportissa on apertuura eli avauma.
(Ääniesimerkit kuuluvat tässä kielittäin, eri järjestyksessä kuin
esimerkkisanat ovat tekstissä.)
m on <soinnillinen <labiaalinen nasaali, joka esiintyy sanan alussa,
esim. mitä,
maali,
sekä sanan sisässä lyhyenä ja pitkänä, esim. lima,
mamma,
omistaa.
Se ääntyy tavalliseti bilabiaalisena .
Sellaisissa lainasanoissa, joissa m:ää seuraa dentilabiaali (v,
f), se voi reaalistua dentilabiaalisena, esim. triumviraatti,
kamfertti,
amfora.
n on soinnillinen <dentaalinen
nasaali, joka esiintyy suomessa sanan alussa ja lopussa ja myös sanan sisässä sekä
lyhyenä että pitkänä, esim. nenä,
mennään,
annan,
onnen.
n >assimiloituu
seuraavien äänteiden vaikutuksesta siten, että voidaan puhua /n/-foneemin neljästä <allofonista,
joiden distribuutio on seuraavanlainen:
soinnillinen bilabiaalinen nasaali bilabiaalisen äänteen (p, m)
edellä, esim. pojan pyörä
[pojam pyörä]
soinnillinen dentilabiaalinen nasaali dentilabiaalisen äänteen (v,
f) edellä, esim. pojan vaari,
informaatio
soinnillinen <palataalinen
nasaali palataalisen äänteen (k, g) edellä, esim.
pojan
kassi [pojah kassi],
pankki [pahkki]
sekä
soinnillinen dentaalinen nasaali aina muulloin, esim.
nenä, kenttä.
n:n pääallofoni, dentaalinen [n] ääntyy tavallisesti <medioalveolaarisena, mutta t:n edellä
prealveolaarisena, esim. kannan,
mandariini, kansa mutta
kanto,
hinta.
h (äng) on
soinnillinen palataalinen nasaali. Se äännetään siten, että kielen selkä painautuu
kiinni pehmeätä kitalakea eli velumia vasten ja ilma kulkee vapaasti nenän
kautta ulos. Äänihuulet värähtelevät.
Kuva: Suomen äng-äänne
/h/-foneemilla
on suomen kielessä erikoinen distribuutio eli jakauma. Supisuomalaisissa sanoissa se voi
esiintyä vain pitkänä sanan sisässä vokaalien välissä. Suomen oikeinkirjoituksessa
se merkitään tavallisesti ng:llä: esim. rangat
[rahhat].
Huomaa, että suomessa
h-äänne, joka
on k:n edellä, on yksi /n/-foneemin allofoneista: esim.
ranka
[rahka].
Esimerkkejä:
lanka :
langat [lahhat],
kankaat :
kangas
[kahhas],
Hanko
: Hangossa [hahhossa],
Helsinki :
Helsingissä
[helsihhissä]. Uusissa lainasanoissa
h
voi esiintyä myös eräissä konsonanttiyhtymissä sekä sanan lopussa, esim.
Englund [ehlund],
pingviini [pihviini],
sangria [sahria],
Björling [bjöörlih],
Huang [huah].
Suomessa
h ääntyy samalla tavalla
kuin englannin ilmauksessa singing in the rain.
Tämä on erilainen artikulaatio kuin useissa Euroopan kielissä. Vertaa esimerkiksi
seuraavien sanojen artikulaatiota: englanti: anger,
English [ihgliš];
kreikka: [fehgári]
'kuu', [ahglía]
'Iso-Britannia'; italia: tango [tahgo], suomi:
tango
[tahho],
englanti
[ehlanti]. Suomessa
h-äänteen
jäljessä ei äännetä g:tä.
Lainasanoissa, joissa on gn-yhtymä, g ääntyy
h-äänteenä, esim.
magnetofoni
[mahnetofoni],
magneettinen
[mahneettinen],
Magna Charta
[mahna karta],
signeerata
[sihneerata]. Vertaa esim. englannin
magnetic
[mäg'netik]. Poikkeus: sana design
ääntyy suomessa [disain].
Vokaaliympäristö vaikuttaa
h:n artikulaatiopaikkaan siten, että >etuvokaalien kanssa se on mediopalataalinen mutta takavokaalien
kanssa postpalataalinen. Vertaa artikulaatiopaikkaa esim. sanoissa
Helsingissä
[helsihhissä], jossa
h on
i-äänteiden (etuvokaalien) välissä, ja Hangossa
[hahhossa], jossa
h on
takavokaalien välissä.
|