1.3.3 Artikulaatiotapa

Tällä sivulla:
Yleistä | Klusiilit | Frikatiivit | Nasaalit | Lateraalit | Tremulantit | Puolivokaalit | Resonantit | Obstruentit | Vokaalit | >Harjoitustehtäviä | Ääniesimerkit (merkitty tekstissä vihreällä)

Yleistä

Kun fonetiikassa ilmoitetaan äänteen artikulaatiotapa, se tarkoittaa, että ilmoitetaan, miten kyseinen äänne syntyy, mitä artikulaatiopaikalla tapahtuu, kun äännettä äännetään. Kysymys on siitä, miten ilma kulkee artikulaatiopaikalla, pääseekö se kulkemaan vapaasti, vaikeasti vai ei ollenkaan.

Artikulaatiotapoja on kolme: apertuura, klausuura ja striktuura.

• Apertuura eli avauma. Artikulaatioelimet päästävät ilman kulkemaan vapaasti, esteettä ja hankautumista aiheuttamatta. Esimerkiksi a syntyy siten, että ilma kulkee vapaasti keskeltä suuta ulos.

• Klausuura eli sulkeuma. Artikulaatioelimet painuvat kiinni toisiinsa, niin että ilma ei lainkaan pääse kulkemaan niiden välistä. Esimerkiksi p ääntyy siten, että huulet muodostavat sulkeuman, jonka kautta ilma ei pääse kulkemaan.

• Striktuura eli supistuma. Artikulaatioelimet ovat niin lähellä toisiaan, että ilma pääsee kulkemaan vain vaikeasti kapean raon kautta ja aiheuttaa selvästi kuuluvan hankautumisen. Esimerkiksi f ääntyy siten, että ylähampaat ja alahuuli muodostavat supistuman, jonka kautta ilmavirta hankautuu ulos.

Vaikka artikulaatiotapoja on vain kolme, ne voivat käytännössä muodostaa keskenään erilaisia kombinaatioita. Artikulaatiotavan mukaan äänteistä voidaan erottaa vokaalit sekä ainakin kuudenlaisia konsonantteja: klusiileja, frikatiiveja, nasaaleja, lateraaleja, tremulantteja ja puolivokaaleja.

Kuva: Äänteiden jako artikulaatiotavan mukaan

(Ääniesimerkit kuuluvat tässä kielittäin, eri järjestyksessä kuin esimerkkisanat ovat tekstissä.)
 

Klusiilit

Klusiili äännetään siten, että artikulaatiopaikalla klausuura eli sulkeuma estää ensiksi ilman kulun ja sen jälkeen seuraa eksploosio eli laukeama, jonka jälkeen ilma taas pääsee kulkemaan. Esim. konsonantit sanoissa pupu, täti, kukka ovat klusiileja. Myös <nenäportti on kiinni; ilma ei pääse kulkemaan nenänkään kautta. Tämä erottaa  p:n m:stä. Vertaa konsonanttien ääntämistä esim. sanoissa pupu, mummu.

Klusiilit voidaan jakaa kahteen eksploosion voimakkuuden mukaan: esim. p, t, k ovat tenuisklusiileja, koska niissä on voimakkaampi eksploosio kuin esim. b, d, g -äänteissä, joita sanotaan mediaklusiileiksi.

Frikatiivit

Frikatiivissa ilma virtaa suusta ulos niin, että syntyy selvästi kuuluva friktio eli hankaushäly. Jos kieli muodostaa kourun frikatiivia äännettäessä, syntyy sibilantti. Tähän ryhmään kuuluvat kaikki s-äänteet. Sibilantteja nimitetään suppeiksi esim. englannin sanoissa hiss, his ja väljiksi esim. englannin sanoissa ship, measure, sen mukaan, onko kielen kouru suppea vai väljä. Muut frikatiivit ovat spirantteja, esim. f, h sanoissa farkut, hame.

Nasaalit

Nasaalissa ilma pääsee kulkemaan nenän kautta, koska nenäportti* on auki, mutta ei suun kautta; esim. m, n, h sanoissa mummo, nenä, kangas. Nasaaleissa ja klusiileissa on siis artikulaatiopaikalla samanlainen klausuura eli sulkeuma. Ero on siinä, että klusiileissa ilma ei pääse hetkeen mitään kautta ulos, koska nenäportissa on toinen sulkeuma, mutta nasaaleissa nenäportissa on apertuura eli avauma.

Tremulantissa ilma kulkee katkonaisesti. Tremulantti on r esim. suomen sanoissa raaka, varras.

Puolivokaali on konsonantti, joka ääntyy kuten vokaali (ilma kulkee vapaasti keskeltä suuta ulos) mutta käyttäytyy kielessä kuin konsonantti: se ei voi muodostaa tavua yksinään ja esiintyy tavuissa aina vain konsonantin paikalla. Puolivokaaleja ovat esim. ensimmäinen äänne englannin sanoissa week, you, ranskan sanoissa oui, huit sekä suomen sanoissa jaksaa, vaimo.

Vokaalit

Vokaalit ääntyvät siten, että ilma kulkee vapaasti ja ilman friktiota eli hankaumaa suun keskeltä ulos. Sointiääni vahvistuu suuväylän onteloissa resonanssin ansiosta.