2.5.1.4 Pronominien taivutus
Tällä sivulla:
Yleistä | Persoonapronominit | Demonstratiivipronominit | Interrogatiivipronominit | Relatiivipronominit | Indefiniittipronominit
| Refleksiivipronomini | Resiprookkipronomini
Pronominit taipuvat kuten muutkin nominit <luvussa
ja <sijassa. Eräät pronominit ovat luonteeltaan <substantiivisia: ne käyttäytyvät lauseessa
itsenäisinä sanoina. Esim. Tämä – tuo on
kirja. Hän on taitava laulaja.
Toiset pronominit ovat luonteeltaan <adjektiivisia:
ne käyttäytyvät kuten adjektiiviattribuutit pääsanan yhteydessä. Esim.
Asun tässä
talossa. Millä kadulla asut?
(Ks. kirjasuomen kehitystä* ja kielenhuoltoa*.)
Persoonapronominit ovat minä, sinä, hän, me, te, he. Ne ovat
kaikki substantiivisia. (Ks. suomen murteita*.)
Taivutuksen erityispiirteitä:
Pronominien minä, sinä, hän <taivutusvartalot
ovat minu-, sinu-, häne-. Hän on <konsonanttivartaloinen
(hän+tä). Pronominien me, te, he taivutusvartalot ovat mei-, tei-,
hei-.
Persoonapronomineilla on erityiset <akkusatiivimuodot:
minu+t, sinu+t, häne+t, mei+dät, tei+dät, hei+dät.
Monikon <genetiivin
päätteenä on -dän : mei+dän, tei+dän, hei+dän (vrt. häi+den, mai+den,
tei+den).
Persoonapronomineista ei käytetä <instruktiivia
eikä <komitatiivia.
Demonstratiivipronominit
ovat tämä, tuo, se, nämä, nuo, ne. Useimmissa sijoissa niiden taivutusvartalot
ovat tä-, tuo-, si-, näi-, noi-, nii-. Se-pronominin <sisäpaikallissijamuodot ovat poikkeukselliset (sii+nä,
sii+tä, sii+hen).
Demonstratiivipronomineja käytetään sekä
substantiivisesti että adjektiivisesti.
Kuva 1. Demonstratiivipronominien tavallisimmat
taivutusmuodot
Interrogatiivipronominit
ovat kuka (ken), mikä, kumpi (kumpainen). Kuka on
käytöltään substantiivinen, mikä ja kumpi ovat käytöltään sekä
substantiivisia että adjektiivisia.
Kuva 2. Interrogatiivipronominien
taivutusmuotoja
Seuraavassa esitellään
interrogatiivipronominien taivutuksen erikoispiirteitä.
Kuka-pronominin useimmat taivutusmuodot rakentuvat yksikössä kene-vartaloon
ja monikossa kei-vartaloon. Myös yksikön nominatiivia ken käytetään,
mutta se kuuluu lähinnä runokieleen ja ylätyyliin*. Sen sijaan monikon nominatiivi ke+t+kä on
normaalityylinen (ku+t+ka-muotoakin tavataan).
Yksikön partitiivi on ke+tä. Lyhytvartaloisia muotoja voidaan
käyttää muistakin sijoista paitsi yks. genetiivistä ja akkusatiivista: ke+nä,
(ke+ssä, ke+stä) ke+hen, ke+llä, ke+ltä, ke+lle.
Kuka-pronominin yksikön akkusatiivi on kene+t. Vain sillä
ja persoonapronomineilla on erityiset akkusatiivimuodot (muuten akkusatiivi on genetiivin
tai nominatiivin kaltainen).
Mikä-pronominin monikkomuodot paitsi mon. nominatiivi ja
akkusatiivi (mi+t+kä) ovat samannäköisiä kuin yksikkömuodot.
Kumpi taipuu kuten >komparatiivimuotoinen
adjektiivi: ku+mpi : ku+mpa+na : ku+mma+n (vrt. paksu+mpi : paksu+mpa+na :
paksu+mma+n).
Relatiivipronominit
ovat joka ja mikä. Loppu -kA esiintyy vain yksikön ja monikon
nominatiivissa ja akkusatiivissa sekä yksikön genetiivissä. Yleiset vartalot ovat siten
jo- (jo+i-) ja mi-.
Kuva 3. Relatiivipronominien
taivutusmuotoja
Relatiivipronominit viittaavat
normaalisti johonkin toiseen sanaan ja aloittavat relatiivisen >sivulauseen. (Ks. kielenhuoltoa*.)
Indefiniittipronomineja
ovat mm. joku, jompikumpi, jokin, kukin, mikin, kumpikin, kumpainenkin, kukaan,
kenkään, mikään, kumpikaan, kumpainenkaan. Indefiniittipronomineihin luetaan myös
eräs, muuan, itse (muulloin kuin refleksiivipronominina), kaikki, molemmat,
moni, muu, muutama, toinen (muulloin kuin lukusanana tai resiprookkipronominina), sama,
usea, harva.
Kuva 4. Indefiniittipronominien
taivutusmuotoja
Joku on taivutukseltaan erikoinen: sen molemmat
osat taipuvat. Jokin-pronominin lopussa on <liitepartikkeli
-kin; taivutuspäätteet tulevat sen edelle.
Jokin-pronominista käytetään myös k:ttomia
rinnakkaismuotoja: jotain – joitain, jossain – joissain, jostain –
joistain, jollain – joillain, joltain – joiltain, jonain – joinain.
(Ks. kielenhuoltoa*.)
Joku-pronominin kielteinen vastine on (ei) kukaan, jokin-pronominin
(ei) mikään. Vartalot ku- ja mi- taipuvat samoin kuin
interrogatiivipronominien vastaavat vartalot. Ku-vartalon sijasta käytetään
muissa sijoissa kuin nominatiivissa kene- tai ke-vartaloa. Näiden
pronominien lopussa on nominatiivissa liitepartikkeli -kAAn, muissa sijoissa -än.
Esim.
ke+tä+än mi+kään
ke+i+tä+än mi+ssä+än
Jompikumpi on taivutukseltaan samanlainen kuin joku: sen
molemmat osat taipuvat. Jompi ja kumpi taipuvat kuten adjektiivien
komparatiivimuodot (vrt. interrogatiivipronominin kumpi taivutusta). Esim.
jomma+n+kumma+n,
jomp+i+a+kump+i+a.
Pronominien kukin, mikin, kumpikin, kumpikaan lopussa on
liitepartikkelit -kin, -kaan. Taivutuspäätteet tulevat niiden edelle.
Eräs-sanan synonyymi on muuan (t. muudan), esim. muuan
mies 'eräs mies', päivänä muutamana 'eräänä päivänä'. (Ks. kielenhuoltoa*.)
Muuan-pronominilla on poikkeukselliset vartalot: konsonanttivartalo
muuat-, vaihteluton vokaalivartalo muutama-:
YKSIKKÖ MONIKKO
NOMINATIIVI muuan muutama+t
GENETIIVI muutama+n muutam+i+en (t. muutama+in)
PARTITIIVI muuat+ta muutam+i+a
muutama+a
Refleksiivipronominina käytetään itse-sanan omistusliitteisiä
muotoja. Monikollisuus ilmaistaan omistusliitteillä (esim. itse+lle+mme);
abessiivi-, instruktiivi- ja komitatiivimuotoja ei ole. Refleksiivisessä eli
itsekohtaisessa käytössä pronomini viittaa lauseen tai >lauseenvastikkeen
subjektipersoonaan. Esim.
Nainen katsoi itse+ä+än peilistä.
Luulin sinun arvostavan itse+ä+si enemmän.
Resiprookkipronomini ilmaisee vastavuoroisuutta. Pronominina käytetään toinen-sanaa
kahdella eri tavalla:
a) Toinen-sana yksinään monikkomuotoisena ja omistusliitteisenä:
b) Pari toinen – toinen, jossa edellinen jäsen on taipumaton
ja jälkimmäinen yksikkömuotoinen ja omistusliitteinen:
Rakastakaa toinen tois+ta+nne.
|