3.3.1 Subjekti

Yleistä

Subjektina on yleensä <nominilauseke: substantiivi tai substantiivisesti käytetty sana. Prototyyppisessä suomen kielen lauseessa subjekti ilmaisee tekijän. Se on nominatiivimuotoinen ja sijaitsee predikaatin edessä. Esim.

Lapset leikkivät rannalla.    (substantiivi)
He heittelevät kiviä veteen.  (pronomini)
Pienet katsovat vierestä.     (substantiivisesti 
                              käytetty adjektiivi)
Yksi kaatui hiekalle.         (numeraali)

Nominisubjektin sijat

Kun subjektina on nomini, sen sijat ovat nominatiivi, partitiivi ja genetiivi.

Kuva: Nominatiivi- ja partitiivisubjekti

Nominatiivisubjekti

Nominatiivi on subjektin perussija: subjekti on nominatiivissa, elleivät erityiset syyt vaadi sitä muuhun sijaan (Hakulinen – Karlsson 1979*). Normaalisti nominatiivisubjekti on lauseen alussa ennen verbiä, esim.

Vieraat tulivat illalla.
He tutustuivat ensin taloon.

Subjekti on lähes aina nominatiivissa, jos lauseessa on objekti eli lause on tyypiltään <transitiivinen, esim.

Useat poliisit menettivät henkensä.
Monet suomalaiset osaavat englantia.

Jos lauseessa on <predikatiivi, subjekti on aina nominatiivissa, esim.

Kahvi on kallista.
Monet suomalaiset ovat ujoja.

(Seuraavanlaisissa lauseissa partitiivisubjekti on mahdollinen: Vihaa on pyhääkin; Oppilaita on ahkeria ja laiskoja; Kouluja täällä on kolme. – Nämä ovat erikoistapauksia, joissa ei ole kysymys varsinaisesta predikatiivista. Lauseet ovat eksistentiaalisia.)

Partitiivisubjekti

Partitiivisubjekti on normaalisti mahdollinen vain <eksistentiaali- ja <omistuslauseissa sekä <tuloslauseissa. Näiden lausetyyppien myöntölauseissa subjekti voi olla partitiivissa, jos se viittaa jaolliseen* tarkoitteeseen ja ilmaisee epämääräistä paljoutta.

Yksikön partitiivia käytetään, kun subjekti on aine-, abstrakti- tai kollektiivisana. Esim.

Jääkaapissa on maitoa.
Leskellä on omaisuutta.
Heistä tuli kunnollista väkeä.

Monikon partitiivia käytetään luontaisesti jaottomista* subjekteista, kun on puhe niiden epämääräisestä paljoudesta. Esim.

Laivassa oli jo matkustajia.
Minulla on lapsia.
Pojista kasvaa miehiä.

Kun subjekti on partitiivissa, predikaatti on aina yksikön 3. persoonassa, vaikka subjekti olisi monikollinenkin (edellä matkustajia, lapsia, miehiä).

Kielteisissä eksistentiaali-, omistus- ja tuloslauseissa luontaisesti jaotonkin subjekti on partitiivissa. Esim.

Laitoksessa ei ole johtajaa.
Meillä ei ole autoa.
Hänestä ei tullut opettajaa.

Lause voi olla sisällöltään kieltävä tai epäilevä, vaikka predikaatti ei ole kieltomuodossa. Subjekti on silloinkin partitiivissa, esim.

Tuossa talossa tuskin on emäntää.
Onko sinulla kelloa?

Toisaalta lause joskus on sisällöltään myöntävä, vaikka predikaatti on kieltomuodossa. Esim. seuraava lause merkitsee, että 'hänellä on palkka, mutta se ei ole kovinkaan iso'; kielto kohdistuu vain adjektiiviattribuuttiin iso. Siksi subjekti on nominatiivissa:

Hänellä ei ole kovinkaan iso palkka.

Kieltolauseissa nominatiivisubjekti edellyttää tarkoitteen olemassaoloa, partitiivisubjekti jättää olemassaolon avoimeksi:

Ei hänellä ole päässä hattu (vaan jotakin muuta).
Ei hänellä ole päässä hattua (eikä välttämättä muutakaan).

Genetiivisubjekti

Genetiivisubjekti on tavallinen erityisesti välttämättömyyttä ilmaisevien (eli nesessiivisten*) <yksipersoonaisten rakenteiden yhteydessä (Kieli ja sen kieliopit 1994*). Esim.

Minun täytyi lähteä kotiin.
Miesten pitää tehdä työ.
Meidän ei tarvitse välittää hänestä.
Jokaisen kannattaa yrittää.
Junan oli määrä lähteä yhdeksältä.
Kaikkien on hyvä tuntea kielioppia.

Jos tällainen yksipersoonainen rakenne on sisällöltään eksistentiaalinen, subjekti on nominatiivissa tai partitiivissa. Esim.

Hallissa pitää olla valvoja.    
Vrt. Valvojan pitää olla hallissa.
Päässä täytyy olla kypärä.      
Vrt. Kypärän täytyy olla päässä.
Tänne oli määrä tulla vieraita. 
Vrt. Vieraiden oli määrä jo tulla.

Subjektina sivulause

Subjektina voi olla myös sivulause: että-lause tai epäsuora kysymyslause. Subjektilause on tavallisesti verbin jäljessä, esim.

Näkyy, että hän yrittää kaikkensa.
Riittää, että ei sada.
On hauskaa, että olemme taas yhdessä.
Näyttää epävarmalta, onko tulos oikea.
On yhdentekevää, mistä saan työpaikan.

Sivulauseet ovat kokeneet syntaktisen ranginvaihdon. Ne eivät toimi itsenäisen päälauseen tavoin, vaan ovat arvoasteeltaan ''alennettuina'' nominaalisissa tehtävissä, kuten subjektina. Subjektina toimiva lause sijoittuu loppuun siksi, että se on lauseketta raskaampi ja pitempi yksikkö. Yleinen periaate on, että raskaammat rakenteet sijoittuvat lauseen loppuun. Tämä on ns. ''viskurilaki''. (Karlsson 1994*.)

Subjektina partisiippirakenne

Partisiippirakenteen (>referatiivisen lauseenvastikkeen) voivat saada subjektikseen eräät aistihavaintoverbit kuten ilmetä, kuulua, näkyä, näyttää, tuntua, vaikuttaa. Esim.

Näyttää tulevan sade.
Kuuluu olevan kova ukkonen.
Ilmeni miehen syntyneen Venäjällä.
Pian selvisi talossa harjoitetun ilkivaltaa.

Subjektina infinitiivirakenne

Edellä genetiivisubjektin yhteydessä oli esillä infinitiivirakenne, jossa predikaattina on yksipersoonainen verbi-ilmaus (esim. Minun täytyi lähteä kotiin). Seuraavassa tyypissä ei ole genetiivimuotoista tekijää; subjektina on lihavoitu infinitiivirakenne:

On vastuutonta jättää lasta yksin.
On yllättävää kuulla tuollaista.
Onpas mukavaa olla taas kotona.