1.6.3 Suppeat,
puolisuppeat ja väljät vokaalit
Tällä sivulla:
Yleistä | Suppeat vokaalit
i, y, u | Puolisuppeat vokaalit e,
ö, o | Väljät vokaalit ä, a |
 Ääniesimerkit (merkitty tekstissä
vihreällä)
Suomen vokaalit edustavat kolmea suppeusastetta. Suppeita
vokaaleja äännettäessä kieli on korkealla suuväylässä*
ja suusola*, jonka kautta ilma kulkee, on
suppea. Väljiä vokaaleja äännettäessä kieli on matalalla
suuväylässä ja suusola jää siis väljäksi. Puolisuppeissa
vokaaleissa kieli ei ole matalalla eikä korkealla vaan vähän puolivälin yläpuolella.
(Ääniesimerkit kuuluvat tässä kielittäin, eri järjestyksessä kuin
esimerkkisanat ovat tekstissä.)
Animaatio 1. Kielen asennot
suppeita vokaaleja äännettäessä. Kun viet kohdistimen kuvan päälle, kieli
siirtyy suuväylässä taakse.
i
on <illabiaalinen
suppea <etuvokaali: huulet eivät pyöristy, kielen selkä on
korkealla ja edessä suuväylässä. i esiintyy lyhyenä ja pitkänä sekä sanan
alussa, sisässä että lopussa, esim. rikki, mitali, viitta.
– Samantapainen i esiintyy esim. englannissa pitkänä –
feel 'tuntea'; ruotsissa –
vin 'viini',
simma
'uida'; saksassa – Wiese 'niitty',
entwickeln 'kehittää'.
y on labiaalinen suppea etuvokaali: kieli on
korkealla edessä (samassa paikassa kuin i:ssä) ja huulet ovat pyöreät. y
esiintyy lyhyenä ja pitkänä kaikissa sana-asemissa, esim.
tyly, pysyy, myydä.
Samantapainen y esiintyy esim. saksassa –
Hütte, süss,
ruotsissa – hyra, mysig ja ranskassa
tu, Jules, mutta ei esim. englannissa,
italiassa, venäjässä eikä kreikassa.
y on muuten samanlainen kuin i, mutta huulet ovat pyöreät.
Tätä voi kokeilla seuraavasti. Äännetään ensin pitkään i-äännettä ja
pyöristetään sitten samalla huulet. Näin syntyy y: iiiiiyy, iiiiiyy.
Siis vain huulet liikkuvat, kun siirrytään i:stä y:hyn, kielen asento ei
muutu; huomaa iy-diftongit esim. sanoissa vihkiytynyt, siistiydyn, selviytyä.
y on suomessa puhdas vokaali, eikä sitä pidä ääntää j:nä
kuten eräissä muissa kielissä; vrt. esim. englannin yes
[je:s], ranskan il ya [il ja], suomen
yö [yö], ei *[jöö].
u on labiaalinen suppea takavokaali: huulet ovat
pyöreät, kieli on korkealla mutta takana. u esiintyy lyhyenä ja pitkänä
kaikissa sana-asemissa, esim. tuttu, muuttuu, luku.
Samantapainen u kuin suomessa ääntyy esim. englannissa –
hook, move,
ruotsissa – hon, hosta, ont, stor, morot
(merkitään o-kirjaimella) ja saksassa –
uns, Hut. Ruotsin u-kirjain tarkoittaa
lähinnä labiaalista suppeaa keskivokaalia*,
esim. hund 'koira',
lupin 'lupiini'. Samanlainen keskivokaali
on käytössä myös esimerkiksi japanin kielessä (esim. sanassa
hurui
'vanha').
Animaatio 2. Kielen asennot
puolisuppeita vokaaleja äännettäessä. Kun viet kohdistimen kuvan päälle,
kieli siirtyy suuväylässä taakse.
e on illabiaalinen puolisuppea etuvokaali: huulet eivät
pyöristy, kielen selkä on suuväylässä vähän puolivälin yläpuolella ja edessä.
e
esiintyy lyhyenä ja pitkänä kaikissa sana-asemissa, esim.
helle, teet, tekee.
Samantapainen e kuin suomessa ääntyy myös esim. englannissa
– help, self;
ruotsissa – väcka, vecka, veta;
saksassa – wenn, der Mensch.
ö on labiaalinen puolisuppea etuvokaali: huulet ovat
pyöreinä ja kieli on suuväylässä vähän puolivälin yläpuolella etuosassa. ö
esiintyy lyhyenä ja pitkänä kaikissa sana-asemissa, joskin se on pitkänä harvinainen,
esim. pöllö, hölmö, säilöön.
Samantapainen ö on esim. ruotsissa –
höna, skön – ja saksassa –
Ökonomie. Englannin vastaava vokaali on
vähän väljempi kuin suomalainen ö eikä se ole pyöreä, esim.
hurt.
ö on muuten samanlainen kuin
e, mutta huulet ovat pyöreät.
Nämä kaksi vokaalia on tärkeätä pitää suomessa erillään, koska ne ovat
<distinktiiviset:
keli – köli, Jere – jörö, helmen – hölmön, pelle – pöllö.
ö:tä voidaan harjoitella siten, että äännetään ensin pitkä
e
ja yritetään sitten sen aikana pyöristää huulet; näin syntyy ö: eeeeöööö, eeeeöööö.
o on labiaalinen puolisuppea takavokaali: huulet ovat
pyöreinä ja kieli on suuväylässä vähän puolivälin yläpuolella takaosassa. o
esiintyy lyhyenä ja pitkänä kaikissa sana-asemissa, esim.
kolo, odottaa, Espoo.
Samantapainen o esiintyy esim. englannissa –
short; saksassa –
doch ja ruotsissa –
måste, omkomma.
Ruotsin o-kirjain ääntyy tavallisesti labiaalisena suppeana takavokaalina [u]:na,
esim. hon [hun],
rota [ru:ta].
Suomen e, ö, o -foneemeilla voi eräissä erityistapauksissa
esiintyä puolisuppeiden varianttien lisäksi myös puoliväljiä variantteja.
Länsisuomalaiset ääntävät usein e:n, ö:n, o:n diftongeissa
ie, yö, uo jopa väljinä, esim. vielä [viälä], syödä [syädä],
juoda
[juada]. Huolellisessa yleiskielisessä artikulaatiossa nämä diftongit äännetään
kuitenkin [ie], [yö], [uo]. (Ks. diftongien avartumista suomen murteissa*.)
Animaatio 3. Kielen asennot väljiä
vokaaleja äännettäessä. Kun viet kohdistimen kuvan päälle, kieli siirtyy
suuväylässä taakse.
ä on illabiaalinen väljä etuvokaali: huulet eivät ole
pyöreät ja kieli on matalalla suun etuosassa. Leukakin laskeutuu alaspäin ä:tä
äännettäessä. ä esiintyy lyhyenä ja pitkänä kaikissa sana-asemissa, esim.
äiti, mätä, häätää.
Samantapainen ä ääntyy esim. englannin sanassa
hat ja
ruotsin sanoissa färg, här.
a on illabiaalinen väljä takavokaali: huulet eivät
ole pyöreät ja kieli on matalalla suun takaosassa. a esiintyy lyhyenä ja
pitkänä kaikissa sana-asemissa, esim. taakka, maksaa, haka.
Samantapainen a ääntyy esim, englannin sanassa
must, saksan sanassa
Beamter
ja ruotsin sanassa lova. Suomen
kielen a on aina illabiaalinen, ei siis labiaalinen kuten esimerkiksi
ruotsinruotsin sanoissa ta 'ottaa',
Vasa tai unkarin sanoissa
hal 'kala' ja
magyar 'unkarilainen'.
Suomessa on tärkeätä pitää erillään
e, ä ja a, koska
ne ovat kaikki suomen kielessä itsenäisiä foneemeja: vrt.
veri – väri, veli
– väli, hyve – hyvä, ele – älä, yhteen – yhtään, teelle – täällä – teellä, ketään – käteen; takana – täkänä, ala – älä, vahan – vähän, lahti – lähti, vaarin – väärin, karu – käry, savu – sävy, saat –
säät.
|