2.5.2.1.5 Kieltotaivutus

Tällä sivulla:
Yleistä | Kieltoverbi | Kieltomuodot

Yleistä

Verbien finiittitaivutukseen kuuluu sekä myöntö- että kieltomuotoja (ks. kaaviota*). Kieltomuodot ovat liittomuotoja, ja ne muodostetaan kieltosanan avulla. Suomen kieltosana on verbi. Esim. en tunne, ei ole, et kertonut, eivät häirinneet, emme uskaltane, ette lähtisi, älä polta, älkää lähtekö, en ole ostanut, ei ole pesty, ei ollut otettu.

Kieltoverbi

Suomen kieltosana on verbi. Sillä on yksi <tempus eli preesens ja kaksi <modusta: indikatiivi ja imperatiivi. Persoonapäätteet liittyvät kieltoverbin vartaloon, joka indikatiivissa on e- tai ei-:

              YKSIKKÖ   MONIKKO
1. PERSOONA   en        emme
2. PERSOONA   et        ette
3. PERSOONA   ei        eivät

Kieltoverbin imperatiivimuodot ovat seuraavat:

              YKSIKKÖ   MONIKKO
1. PERSOONA   –         älkäämme
2. PERSOONA   älä       älkää
3. PERSOONA   älköön    älkööt

Imperatiivimuodot muodostetaan älä- tai äl-vartalosta. Tunnukset ja persoonapäätteet ovat samat kuin muiden verbien <imperatiivissa, paitsi että yksikön 2. persoonan lopussa ei ole jäännöslopuketta. Vrt. [tulet tänne] – [älä tulet tänne]. (Ks. kirjasuomen kehitystä*.)

Kieltomuodot

Kieltomuodot ovat liittomuotoja, joissa on kieltoverbi ja pääverbi. Indikatiivin preesensissä persoonapäätteet tulevat kieltoverbiin ja pääverbistä käytetään <vokaalivartaloa, joka on heikko, jos sanassa on astevaihtelua. Esim. en anna^x, eivät anna^x, ei anneta^x.

Indikatiivin (samoin kuin potentiaalin, esim. et myöntä+ne^x) kieltomuotovartalossa on <jäännöslopuke (merkitty tässä ^x:llä).

Kielteisessä imperfektissä on kieltoverbi ja pääverbin 2. partisiippi yksikössä tai monikossa. Esim. en tullut, et mennyt, eivät lähteneet, ei uskottu, ei tiedetty.

Potentiaalin ja konditionaalin preesensissä modustunnukset ovat pääverbin vartalossa. Esim. emme uskalta+ne^x, eivät sur+re^x, ei hävitettä+ne^x, ette läht+isi, ei ajetta+isi.

Kielteisessä imperatiivissa on kieltosanakin imperatiivimuodossa:

              YKSIKKÖ            MONIKKO
1. PERSOONA   —	                 älkäämme kertoko
2. PERSOONA   älä kerrox         älkää kertoko
3. PERSOONA   älköön kertoko     älkööt kertoko
PASSIIVI             älköön kerrottako

Kielteisessä perfektissä on olla-verbin preesensin kieltomuoto ja pääverbin 2. partisiippi yksikössä tai monikossa. Esim. en ole puhunut, ette ole myöntäneet, et olisi lähtenyt, eivät liene uskoneet, ei ole lakaistu, ei olisi maalattu, ei liene kerätty.

Kielteisessä pluskvamperfektissä on olla-verbin imperfektin kieltomuoto ja pääverbin 2. partisiippi. Esim. et ollut ehtinyt, ei ollut juossut, emme olleet nukkuneet, ei ollut uitu, ei ollut pyyhitty.

Passiivin kielteisissä finiittimuodoissa passiivin tunnus tulee pääverbiin, esim. ei usko+ta^x, ei aje+tta+isi, ei tiede+ttä+ne^x.

Kielteisissä passiivin liittotempuksissa (perfektissä ja pluskvamperfektissä) apuverbi on aktiivissa ja vain pääverbin 2. partisiippi on passiivissa. Esim. ei ole teh+ty, ei ollut ote+ttu.